Korkeakouluopiskelijoiden SELLkisat kokoavat yhteen 1 800 urheilijaa ympäri Eurooppaa
![]() |
![]() |
Otaniemen teekkareiden isännöimä XXIV SELL Student Games 2008 –tapahtuma, tuttavallisemmin SELLkisat, yhdistää ainutlaatuisella tavalla iloisen opiskelijaliikunnan ja tuloksiin tähtäävän huippuurheilun. Yli 70 korkeakoulua 14 eri maasta on edustettuna tässä kansainvälisessä monilajitapahtumassa, joka valtaa Otaniemen ja Tapiolan alueen 22.-25. toukokuuta.
SELLkisojen ohjelmassa nähdään kilpailutapahtumat yhteensä 12 eri urheilulajissa. Suosituimmat lajit ovat tänäkin vuonna lentopallo, minijalkapallo, salibandy ja yleisurheilu. Näiden lisäksi mukana on myös koripallo ja ultimate seä yksilölajeista sulkapallo, shakki, judo, suunnistus, uinti ja tennis.
Tällä Suomen, Viron (Eestin), Latvian ja Liettuan maiden opiskelijajärjestöjen yhteistyöstä syntyneellä tapahtumalla on vahvat perinteet erityisesti eteläisissä Baltian maissa. Kaksi kolmasosaa noin 1 800 osallistujasta tuleekin maan rajojen ulkopuolelta. SELLinnostus alkaa pikkuhiljaa levitä Suomeenkin, sillä tänä keväänä mukana on ennätysmäärä kotimaisia korkeakouluja, yliopistoja ja ammattikorkeakouluja.
Tossunkuluttaja ja olympiaurheilija samalla viivalla
Tapahtuman isännyys kiertää vuorovuosin neljän perustajamaan kesken mutta tänä päivänä SELLkisat ovat avoimet kaikille ylemmän koulutusasteen opiskelijoille ympäri maailman. Kyseessä on todellinen opiskelijaliikunnan karnevaali, jonka osallistujakaartiin kuuluvat niin vapaamuotoiset peliporukat kuin yksittäisiä olympiatason urheilijoita.
Tämän vuoden kisoissa salibandya pelataan todennäköisimmin jälleen suomalaiskomennossa, sen verran kovia nimiä löytyy mm. HaagaHelia ammattikorkeakoulun salibandyjoukkueesta. Tampereen teknillisen yliopiston miesten lentopallojoukkue taisteli tiensä vuosi sitten Liettuan Kaunasissa käydyissä kisoissa hienosti finaaliotteluun, joten nähtäväksi jää kirkastuuko mitalin väri kotimaan kamaralla. Palloilulajeista kansainvälisesti kovatasoisin laji tulee olemaan miesten koripallo, jota Liettuan yliopistojoukkueet ovat viime vuosina hallinneet Vytautas Magnuksen ja Siauliain yliopistot.
Yksilölajeissa paljon ilmoittautumisia on kerännyt yleisurheilu ja uinti, joiden kisajärjestelyt ovat Espoon Tapioiden ja uimaseura Cetuksen osaavissa käsissä. SELLkisojen yleisurheilu on perinteisesti tarjonnut yksittäisiä herkkupaloja tuloslistoille, onhan heittopaikoilla aiempina vuosina nähty Gerd Kanterin ja Vadim Vasilevskisin kaltaisia maailmanhuippuja. Sinivalkoista väriä radalle ja rinkiin ja toivottavasti myös palkintokorokkeelle saadaan naisottelijoiden
Niina Kelon ja Bettina Lindahlin sekä puolimailereitten Mikko Lahtion ja Tuomo Salosen sekä kiekonheittäjä Mika Loikkasen myötä. Espoon uimaseura Cetuksella on vilkas kisaviikonloppu, kun SELLuintien lisäksi Espoonlahdessa uidaan Suomi-Viro –maaottelu sekä seuran omat kisat. SELLuinteihin osallistuu Pekingiin tähtääviä Viron maajoukkueuimareita sekä mm. Tanskan, Saksan ja Italian korkeakouluja edustavia uimareita.Helsingin yliopiston judoseura FinnDain koordinoimassa judoturnauksessa nähdään niinkään hyvin kansainvälinen osallistujakaarti kun kotimaiset judokat ottavat mittaa mm. Saksan, Ranskan ja Venäjän vieraista.
Vaikka mitalintavoittelu kuuluu luonnollisesti SELLkisoihin, jää tilaa myös vähemmän totiselle osallistumiselle, kansainvälisen tapahtuman rennosta ilmapiiristä nauttimiselle ja uusien tuttavuuksien solmimiselle. Myös koulunsa joukkueeseen kuulumattomat opiskelijat ovat tervetulleita aistimaan kansainvälisen monilajitapahtuman henkeä vaikkapa kisojen avajaisten yhteydessä juostavaan 58. Akateemiseen Warttiin osallistuen.
Yhteistyötä monella rintamalla
Espoo ja Otaniemi ovat monenlaisen juhlan tapahtumapaikkana kuluvan vuoden aikana. 550juhlavuottaan viettävä kaupunki ja 100vuotista taivaltaan yliopistona juhliva Teknillinen korkeakoulu ovat molemmat vahvasti tukemassa SELLkisoja. Myös Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan tuki hankkeelle on ollut ensiarvoisen tärkeää. – Niin kuin kaikissa kisaprojekteissa, isoja ja pieniä palikoita on joka lähtöön ja töitä on tehty kovasti jo viime vuoden alusta alkaen.
"Tapahtuman monilajisuus huomioiden kisaprojekti on voimainponnistus jopa kaikenlaisiin tempauksiin tottuneille teekkareille. Parin tuhannen hengen majoitus, ruokailut ja logistiikka ovat asioita, jotka normaalistikin vaativat ison työn. Ottaen huomioon SELLmaiden yhdessä sopimat periaatteet kisojen maksutasosta, on kisojen toteuttaminen kaikkinensa valtava haaste", sanoo kisojen järjestelyistä vastaavan Polyteknikkojen Urheiluseura PUS ry:n puheenjohtaja Olli Visuri.
SELLkisojen lajitapahtumat järjestetään yhteistyössä urheiluseurojen kanssa, jonka lisäksi yleisjärjestelyistä vastaa pieni kisatoimisto unohtamatta tietenkään kymmeniä vapaaehtoisia, joita ilman tapahtuman järjestäminen ei olisi mahdollista.

