 |
 Petra Lattunen. |
Ympäristövastuullisuus ja kestävän kehityksen periatteiden noudattaminen ovat yksi Tampereen EYOF-kisojen pääteemoista.
Ne otetaan huomioon myös kisoissa työskentelevien vapaaehtoisten ja vastuuhenkilöiden koulutuksessa. Vapaaehtoisten koulutustilaisuudessa Hervannassa vinkkejä antoi kisojen ympäristöohjelman vastuuhenkilö, ympäristökonsultti Petra Lattunen.
Lattunen piipahti puhumassa muun muassa EYOF-vieraita paikasta toiseen kuljettaville autokuskeille ja muistutti, että taloudellisella ajotavalla on suuri merkitys hiilidioksidipäästöjen minimoimiseksi.
"Kannattaa ajaa tasaisesti - juuri sillä tavalla kuin haluaisitte kuskin toimivan, jos itse olisitte kyydissä! Kun joudutaan pysähtymään, lähdetään ripeästi liikkeelle, ja vaihdetaan mahdollisimman pian isommalle vaihteelle."
"On vanhanaikainen väite, että moottorijarrutus kuluttaisi ja karstoittaisi moottoria. Nykyiset moottorit on tehty niin kestäviksi, että moottorijarrutus on taloudellisempi hiljentää vauhtia; polttoaineenkulutus kytkeytyy pois päältä," Lattunen opasti.
Tyhjäkäynnin välttäminen on EYOF-kuljettajiksi tuleville tuttu juttu, sillä useimmat heistä ovat erittäin kokeneita autoilijoita. Kyseessä on kisojen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä vapaaehtoisjoukko, sillä eri puolella kaupunkia sijaitsevien kilpailupaikkojen ja Hervannan kisakylän välinen sujuva sukkulabussiliikenne varmistaa sen, että ihmiset ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Joskus tarvitaan nopeampaakin erikoiskuljetusta, ja sitä varten organisaatiossa on henkilöautoja sekä niille kuskeja.
"Muistakaa vielä, että jos itse käytte vapaa-aikananne käydä katsomassa kilpailuja, paras vaihtoehto on hypätä bussiin tai polkupyörän satulaan. Päästöt vähenevät ja kunto kohoaa varmasti!" Lattunen kehotti.
Omat vesipullot mukaan!
Lattusella oli yhtenä havaintovälineenään juomapullo. Sillä hän viestitti sitä, että Tampereen vesijohtovesi on tunnetusti hyvälaatuista, ja EYOF-tehtävissä väistämättä tulevan janon järkevin sammutusväline on oma vesipullo.
Kaikkien kansainvälisten arvokilpailujen tapaan EYOF:ssäkin pitää joukkueille tarjota pullotettua vettä, mutta Tampereella voidaan toimia ympäristöystävällisesti eli pullottaa vesi itse.
Ympäristövastuullisuutta toteutetaan myös niin, että jokaisella kilpailupaikalla jätteet lajitellaan ja kierrätyskelpoinen materiaali pannaan kohti uusia seikkailuja vieviin roskiksiin. Kertakäyttöastioiden käyttöä vältetään viimeiseen saakka, eikä niitä sujuvien yhteiskuljetusten ja tehokkaiden ravintolapalveluiden ansiosta juuri tarvitakaan.
Joukkueet ja vapaaehtoiset syövät joko kilpailupaikoillaan tai Teknillisen korkeakoulun ruokaloissa. Ruokaa on tarjolla pitkin pitkiä kilpailupäiviä niin hyvin, ettei muovikelmuihin tai - rasioihin pakattuja pikaeväitä tarvitse ottaa kotoa mukaan.
Paperijätettäkään ei synny suuria kasoja, koska lähtölistat ja tulokset löytyvät lähes reaaliajassa internetistä. Listojen monistamista ei tietenkään voida täysin välttää, mutta tavoitteena on, ettei turhia kopioita oteta.
Luonnollisesti EYOF:ssa käytettävä sähkö on "vihreää sähköä".
Teksti: Antti-Pekka Sonninen
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Antti-Pekka Sonninen, LUM 8/09, SLU.fi.