 SLU:n kevätkokoukseen osallistui edustajia 61 jäsenjärjestöstä ja yksi tukijäsenjärjestö. |
 Kokouksen puheenjohtajana toimi Suomen Ammattivalmentajien puheenjohtaja Anu-Liisa Uotila, sihteerinä SLU:n Jukka Pekkala. |
Kevätkokous hyväksyi SLU ry:n vuoden 2008 vuosikertomuksen.
”Viime vuoden tarkastelu tuntuu monella tavalla hyvältä. Liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys on noussut; sitä osoittaa muun muassa valtioneuvoston tekemä periaatepäätös liikunnan edistämisestä”, SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala sanoi.
Pekkala kuvasi viime vuoden tuloksina, että valtion budjettiesitykseen tälle vuodelle saatiin veikkausvoittovaroista ennätyssuuri 12 miljoonan euron kasvu liikunnalle. Lisäksi opetusministeriö päätti seuratoiminnan uudesta kehittämistuesta.
SLU:n toiminta on taloudellisesti ja toiminnallisesti vakiintunut. Myös sääntöuudistus on saatu päätökseen.
”Tältä pohjalta on hyvä rakentaa syyskokoukselle liikunnan ja urheilun yhteistä tulevaisuuden näkyä ja sen mukaisia strategisia tavoitteita, jotta voimme yhdessä isoin askelein edistää liikuntaa ja urheilua Suomessa ja kansainvälisillä kentillä”, Pekkala sanoi.
SLU ry:n vuoden 2008 tilinpäätös ylijäämäinen
Kevätkokous hyväksyi SLU ry:n vuoden 2008 tilinpäätöksen. SLU ry:n vuoden 2008 tilinpäätös osoittaa 104 295 euron ylijäämää, jonka jälkeen SLU ry:n oma pääoma on 665 890 euroa.
SLU:n vuoden 2008 toimintakulujen 5 477 787 euron rahoituksesta 48 prosenttia katettiin varsinaisen toiminnan tuotoilla, 7 prosenttia varainhankinnan nettotuotoilla ja 45 opetusministeriön toiminta- ja hankeavustuksilla.
Ennen kevätkokousta oli SLU-talolla info- ja keskustelutilaisuus liikuntalain tarkistamisesta. Asiaa esitteli liikuntalainmuutosta valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, liikunta-asiainneuvos Timo Haukilahti opetusministeriöstä sekä työryhmän jäsen Juha Viertola. Lisätietoa: Työryhmä valmistelemaan liikuntalain muutosta (LUM 3/2009)
Kuvat: SLU/Soile Koskela.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/09, SLU.fi.