 Kuvassa SLU:n kehitysjohtaja Rainer Anttila, Varkauden Urheiluseurojen puheenjohtaja Hannu Kiminkinen ja Työhön Kutsun hankepäällikkö Timo Pulkkinen. |
Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Työhön Kutsu –hanke ovat myöntäneet vuoden 2008 valtakunnallisen Työllistäjäseura –tunnustuksen Varkauden Urheiluseurat ry:lle.
Varkauden Urheiluseurat on vuonna 1990 perustettu, nykyisin 67 jäsenyhdistyksen, järjestö, jonka tarkoituksena on toimia yhdistysten välisenä yhdyssiteenä sekä tuki-, palvelu-, koulutus- ja edunvalvontaorganisaationa. Yhdistyksen toiminta on hyvin laajaa. Perinteisten toimistopalveluiden tarjoamisen, liikuntaleirien ja Kimppa-kerhojen järjestämisen lisäksi on ulkoiluapua, asiointipalvelua, siivous- ja kotitalkkari toimintaa, puupaja, mehuasema ja Kimppa Kirppis. Yhdistys tarjoaa myös paikkoja siviilipalvelun ja yhteiskuntapalvelun suorittamiseen. Vuoden 2008 aikana Varkauden Urheiluseurat ry:n palkkalistoilla oli erilaisissa työ- ja työharjoittelusuhteissa 110 eri henkilöä, korkeimmalla korotetulla palkkatuella palkattuja oli 43 henkilöä ja tämä tarkoittaa noin 70 henkilötyövuotta.
Puheenjohtaja Hannu Kiminkisen mukaan työllistämistoiminta on pyörinyt koko 2000-luvun ja sen tärkeys jatkossa laman aikana on varmasti vieläkin merkittävämpää.
Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet BeWe-Sport, Taivalkosken Kuohu ja Pieksämäen Seudun Liikunta.
Lisätietoja: Varkauden Urheiluseuroista, www.varkaudenurheiluseurat.fi ja työllistäjäseura tunnustuksesta, hankepäällikkö Timo Pulkkinen, puh. 040 823 5353, timo.pulkkinen@tyohonkutsu.fi.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/09, SLU.fi.