Keski-Pohjanmaan Liikunta hakee päätoimista seurakehittäjää

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry (KePLi) on yksi 15:stä liikunnan ja urheilun itsenäisistä SLU-aluejärjestöistä. Tällä hetkellä KePLiin kuuluu yhteensä 113 jäsentä. Kokkolan palvelutoimistossamme työskentelee kuusi henkilöä. Haluamme edistää maakunnan asukkaiden ja seurojen hyvinvointia liikunnan avulla. Vahvistamme asiantuntemustamme ja osaamistammme seuratoiminnan osa-alueella.

Haemme palvelukseemme päätoimista

Seurakehittäjää

Tehtävä on aluksi määräaikainen 31.12.2012 saakka. Tavoitteenamme on vakinaistaa tehtävä viimeistään vuoden 2013 alusta alkaen. Tehtävä otettava vastaan 1.9.2009 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävääsi kuuluvat seurakoulutuksen ja seurakehittämisen organisointi ja toteutus, aikuis- ja työpaikkaliikunnan kehittämiseen osallistuminen, uusien seuratyöntekijöiden työn tukeminen sekä yhteistyö lajiliittojen ja kuntien kanssa.

Edellytämme vahvaa kehittämisotetta, kokemusta ja näkemystä seuratoiminnasta. Tarjoamme laajan toimijaverkon, innostavan työilmapiirin, haastavia työtehtäviä sekä näköalapaikan suomalaiseen ja maakunnalliseen liikunta- ja urheilukulttuuriin.

Lisätietoja tehtävästä saat aluejohtaja Petri Harsuselta p. (06) 8321 300 tai 0400 365 607. Lisätietoja KePLi:stä löydät myös kotisivuiltamme os. www.kepli.com.

Työpaikkahakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen on toimitettava 3.6.2009 klo 15.00 mennessä osoitteella: Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, Mannerheiminaukio 7, 67100 KOKKOLA. Kirjekuoreen merkintä: ” SEURAKEHITTÄJÄ” tai s-postilla: petri.harsunen@kepli.com.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/09, SLU.fi.


« Takaisin