Pääkirjoitus

Hetkessä elinvoimaa

Olen matkustanut yökylään 85-vuotiaan äitini luo. Nyt kummallakin on lukuhetki. Silmäilen Elinvoimainen Suomi –raporttia. Kesken lukemisen käännän katseeni häneen, ajattelen: todellinen elinvoima on siinä, että olemme yhdessä.

Lue lisää

Suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle yhteinen visio

SLU ry:n kevätkokouksessa hyväksyttiin Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020. ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa”, on yhteinen unelmamme.

Lue lisää

Seuratoiminnan kehittämistuki: Päätoimisten työnohjauspäivillä puhuttivat yhteisöllisyys ja työssä jaksaminen

Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa kokoontuivat seuratoiminnan kehittämistuen avulla palkatut seurojen päätoimiset työntekijät sekä työnantajien edustajat Työnohjauspäiville Kuopion Rauhalahteen ja Lohjan Kisakallioon. Työnohjauspäivien teemana olivat yhteisöllisyys ja työssä jaksaminen.

Lue lisää

Huippu-urheilijat haluavat lapset liikkeelle ja hyötyliikunnan elämäntavaksi

Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020:n teemana on ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa”. LUM kysyi, mitä visio huippu-urheilijoiden mielestä tarkoittaa ja mihin nyt tulisi erityisesti satsata.

Lue lisää

Kansainvälisen naisliikuntaverkoston puheenjohtajuus SLU:lle Sydneyssä

Kansainvälisen naisliikuntaverkoston (IWG) konferenssissa Sydneyssä oli paikalla yli viisi sataa osanottajaa kuudestakymmenestä maasta. Verkoston puheenjohtajuus siirtyy syyskuusta alkaen SLU:lle.

Lue lisää

Lumilyhtyarpajaiset uudistuu uuden SLU-ilmeen kera

Nyt kannattaa tilata arvat oman seuran tai joukkueen toiminnan rahoittamiseen. Vielä 12.9.2010 mennessä tehdyt tilaukset osallistuvat ennakkotilaajienkisaan. Laita siis teidän seuran tilaus sisään mahdollisimman pian.

Arpatilauksia on sadellut verkkaisesti

Lumilyhtyarpoja on tähän mennessä tilattu hieman alle 20 000 arpaa, joten nyt kannattaa osallistua ennakkotilaajankisaan, sillä kisassa voi voittaa 5 x 1000 euroa.

Ennakkotilaajankisan ehdot:
Olette mukana automaattisesti kun aikaisemmin tilannut seura tai joukkue tilaa 100 arpaa enemmän kuin vuonna 2009 tai kun olette uusi arpojen tilaaja, joka vähintään tilaa minimimäärän eli 200 kpl ilman palautusoikeutta. Toimi siis nopeasti ja laita seuran tai joukkueen tilaus sisään osoitteessa www.lumilyhty.fi.

Lumilyhty-arvan myyntiaika on 1.10. – 31.12.2010 

Seura saa jopa 50 % arvan bruttohinnasta puhtaana käteen. Myyntipalkkio voi olla jopa viiden euron hintaisesta arvasta 2,50 euroa – mistä muusta näin helposta varainhankintakeinosta saat samanlaiset tuotot? Suurin osa jo tilanneista seuroista tilaa arvat ilman palautusoikeutta ja varmistaa näin itselleen suuremman myyntipalkkion.
 

Lumilyhty uudistui yhdessä SLU:n ilmeen kanssa

Edellisen kerran Lumilyhty uudistui vuonna 2003, joten olikin aika jo muokkaa vanhaa ilmettä.
Yhdessä PHS/Tango - mainostoimiston tiimin kanssa uuden Lumilyhty ilmeen suunnittelu starttasi keväällä 2009 yhdessä SLU:n brändiuudistuksen kera. Raikkaus ja SLU:n ilmeestä kumpuavat värit pääsevät oikeuksiinsa uudessa Lumilyhty ilmeessä.
 
Myös Lumilyhty.fi -sivusto uudistuu  
Uusi sivusto aukeaa näillä näkymin jo 3.9.2010. Sivusto on toteutettu SLU:n ja Optinetin yhdessä tekemälle Liitosaitille, joka mahdollistaa monipuolisen viestinnän eri kohderyhmille. Myös uuden Lumilyhtyilmeen raikkaus ja valoisuus näkyy sivustolla.
 
Lumilyhtyarpaan on arpamyyjien ja kuluttajientoivomuksesta tehty korjauksia
Arpaan palaa vuoden tauon jälkeen kovasti kaivattu joulukalenteriosuus.
Saimme sankan joukon yhteydenottoja asiasta, ja siksi palautamme joulukalenterin takaisin arpaan, toivottavasti tämä nostattaa myös myyntiä ja näin ollen seurat tai joukkueet saavat tuohta omaan toimintaan.
 
Tilaukset sisään ja onnea seuramyyntiin!
 
Teksti: Christine Heinonen, Markkinointisuunnittelija, SLU
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/10, SLU.fi.
 

 

Vasen ala-alapalsta