« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 8/2010 » Liikuntapolitiikka » SLU:n hallitus ottaa kantaa perusopetuksen uudistettavaan tuntijakoon

SLU:n hallitus ottaa kantaa perusopetuksen uudistettavaan tuntijakoon

On tärkeää lisätä koululiikunnan osuutta nyt käsillä olevassa perusopetuksen tuntijakouudistuksessa

SLU ry:n hallituksen kannanotto:

Valtioneuvoston on määrä päättää perusopetuksen uudesta tuntijaosta alkuvuodesta 2011. Lasten istuva elämäntapa edellyttää liikunnan lisäämistä myös koulussa. Lapset itse toivovat kouluopetukseen lisää liikuntaa, jos taito- ja taideaineiden tuntimäärää lisätään.

Liikunta parantaa lisäksi kouluviihtyvyyttä, auttaa jaksamaan ja parantaa oppimisvalmiuksia. Liikuntatunneilla voidaan antaa eväitä liikunnalliseen elämäntapaan.

SLU haluaa korostaa päättäjille lasten liikunnan merkitystä ja liikuntatottumusten isoa muutosta viime vuosikymmenen aikana. Siksi on tärkeää lisätä koululiikunnan osuutta nyt käsillä olevassa perusopetuksen tuntijakouudistuksessa.


SLU ry:n hallitus piti kokouksen järjestön kevätkokouksen jälkeen 6. toukokuuta 2010 Helsingissä.

Kuva: Antero Aaltonen

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8 /10, SLU.fi


« Takaisin

Tuntijaon uudistamista voi seurata opetuhallituksen sivustolta tästä.

26.5.2012 klo 03:28:28