Suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle yhteinen visio
![]() |
SLU ry:n kevätkokouksessa hyväksyttiin Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020. ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa”, on yhteinen unelmamme.
Yhteiskunnan rajut muutokset haastavat liikuntakulttuurin nykyisiä toimia ja avaavat uusia mahdollisuuksia. Suomalaiset liikunta- ja urheilujärjestöt lähtevät visiossa siitä, että liikunta ja urheilu on kaikenikäisten elämäntapa ja arvokas osa elämänkulun eri vaiheita. Lähtökohtana on väestön fyysisen aktiivisuuden määrän ja laadun lisääminen koko elämänkulussa. Keskiössä ovat liikuntaan ja urheiluun kannustavat motiivit ja elämykset. Unelmana on, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja urheilua omien edellytystensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Elämänpolun varrella tarvitaan useita eri toimijoita: urheiluseurat, koulut, perheet, kunnat ja yritykset ja monet muut yhteisöt. Tarvitaan liikuntaan ja urheiluun mahdollistavat ja aktivoivat olosuhteet, liikuntapaikat. Unelman toteutuminen tarkoittaa sen todentumista elämäntavassa, lapsuudessa ja nuoruudessa, hyvinvoinnissa, huippu-urheilussa ja yhteisessä tekemisessä. Visio2020 sisältää muutoslistan asioista, joiden pitää muuttua ja joissa pitää onnistua yhdessä. Osaan niistä voivat liikuntajärjestöt vaikuttaa itse ja jotkut ovat keskeisesti yhteisen vaikuttamisen paikkoja. Järjestöjen omat toimenpiteet yltävät vanhempiin, vapaaehtoistoimintaan, lahjakkuuksiin, johtamiseen, osaamiseen ja tekemisen tasoon sekä erilaisiin polkuihin osallistua eri motiiveilla ja kyvyillä eri elämäntilanteissa. Yhteinen vaikuttaminen ulottuu yhteiskunnallisen päätöksentekoon, koulupäivän rakenteeseen, kuntien liikuntatoimiin sekä työyhteisöihin ja terveydenhuoltojärjestelmään. Kaikilla toimenpiteillä haetaan ilmapiiriä, jossa jokainen voi onnistua ja että tekeminen on innostavaa mukana oleville ja uusille tulijoille. Toimintatavoilla ja viestinnällä on olennainen merkitys unelman toteuttamisessa. Visio2020 tarkoittaa:
Suomalaiset liikuntajärjestöt toteuttavat yhteistä unelmaa jo erilaisissa meneillään olevissa ja käynnistyvissä prosesseissa. Kevätkokous velvoitti SLU ry:n hallituksen tekemään syyskokoukseen 20. marraskuuta konkreettisen suunnitelman muutostarpeista ja muutoksen johtamisesta kohti yhteistä haluttua tulevaisuutta. Kevätkokous valtuutti SLU ry:n johtamaan ja koordinoimaan yhteistä muutosta. Lisätietietoa: Elämänkulku-kuva tästä. Kuva: Laura Andersson SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8 /10, SLU.fi. |

