Vuoden urheiluoppilaitos on tamperelainen Sammon keskuslukio
![]() |
Suomen Olympiakomitea on valinnut Sammon keskuslukion Tampereelta vuoden 2010 urheiluoppilaitokseksi. Tunnustuspalkinto myönnetään menestyksekkäästä, monipuolisesta ja pitkäjänteisestä valtakunnallisesta työstä nuorten huippu-urheilijoiden parissa. Palkinnon suuruus on 2000 euroa. Tunnustus julkistettiin 6.5.2010 urheiluoppilaitostoimijoiden perinteisessä seminaarissa Varalan Urheiluopistolla Tampereella.
Valinnan perustana oli Sammon keskuslukion ammattimainen ja kehityshakuinen työ nuorten urheilijoiden opiskelun ja valmentautumisen tukemiseksi. Lukion vahvuuksia ovat erityisesti pitkät perinteet, joustavuus sekä huippu-urheilua ja huippu-urheilijoita arvostava ilmapiiri.
Sammon keskuslukio on onnistunut säilyttämään urheilun erityisen tehtävän aseman osana suurta lukioyksikköä ja samalla osoittanut muuntautumiskykyä viime vuosina. Se on kehittänyt toimintaansa voimakkaasti yhteistyössä paikallisten seurojen, lajiliittojen ja Tampereen urheiluakatemian kanssa. Tiivistynyt yhteistyö on tuottanut päivittäisvalmentautumista tehostavia ”huippu-urheiluavauksia”, joita hyödynnetään myös valtakunnallisesti. Erityishuomiota on kiinnitetty muun muassa urheilijoiden harjoittelun ja kuormituksen seurantaan ja opintojen ohjaukseen.
"Kaiken kaikkiaan Sammon toimintaa leimaa tekemisen meininki!", toteaa opinto- ja urasuunnittelun asiantuntija Tuuli Merikoski Olympiakomiteasta.
Sammon menestyslajeja ovat muun muassa judo, jääkiekko, lentopallo, suunnistus ja yleisurheilu. Uudempia yhteistyölajeja ovat salibandy ja tennis. Sammon kasvatteja ovat muun muassa Tommi Evilä, Matti Esko, Nina Luukkainen (os. Koivumäki), Toni Lydman, Kiira Korpi, Tuukka Mäntylä, Emilia ja Erika Nyström ja Tuomas Sammelvuo.
Tällä hetkellä Sammon keskuslukion oppilaita ovat olympiapronssia Vancouverissa voittanut jääkiekkoilija Linda Välimäki, EYOF 2009 pronssimitalisti, aitajuoksija Lotta Harala, nuorten arvokisameloja Oona Vasko ja jalkapallon U17-maajoukkueen pelaaja Jusu Karvonen ja monet muut nuoret lahjakkuudet.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8 /10, SLU.fi.
