« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 9/2008 » Jäsenjärjestöille » Sulkapalloliiton VOK-hanke muutti enemmän kuin tekniikkakoulutuksen

Sulkapalloliiton VOK-hanke muutti enemmän kuin tekniikkakoulutuksen

Sulkapalloliiton uudistettu tekniikkakoulutus toi uuden tekniikan lisäksi muun muassa talenttivalmentajat, lisää osaamista ja uutta puhtia liiton, alueiden ja seurojen toimintaan.

”Hankkeen aloitusvaiheessa värväsimme paljon hyviä ja kokeneita valmentajia, miehiä ja naisia ympäri Suomea. Halusimme saada koko kentän mukaan, niin ettei hankkeen ulkopuolelle jäisi yhtään kuppikuntaa. Kehittämishankkeen tavoitteena oli tihkuttaa uutta tekniikkaa eteenpäin laajalla rintamalla ympäri Suomea”, Sulkapalloliiton valmentajakouluttaja Kristiina Danskanen kertoo.

Koulutuksen suorittaneet valmistuivat talenttivalmentajiksi. Talenttivalmentajien koulutus kesti puolitoista vuotta. Mukana oli 21 lajin konkaria ja heistä lopulta 19 valmistui talenttivalmentajiksi. Koulutuksesta valmistuneet 19 valmentajaa ovat ainoat, joille tullaan myöntämään talenttivalmentaja –nimike.

”Aloimme puhua ”tihkuttumisesta” jo hankkeen alkuvaiheessa. Tihkuttumisen ajatuksena on, että tieto ikään kuin tihkuu itsekseen kaikkialle omalla paineellaan. Tihkutus ei ole aina tietoista, tietoa vain tihkuu joka puolelta. Pisaroista syntyy puro, purosta joki ja joki johtaa valtamerelle. Jokainen vie yhteistä asiaa eteenpäin omalla tavallaan, persoonallaan, verkostollaan, tehtävässään valmentajana, seurassa, alueella ja liitossa. Liiton tehtävänä ohjata puroa, jokea, virtaa kohti valtamerta”, Danskanen kertoo.

Kolmikantasopimuksella keppiä ja porkkanaa

Hankkeen ja tihkuttumisen edistämisessä käytettiin sekä keppiä että porkkanaa. Sitoutuessaan koulutukseen valmentajat, heidän seuransa ja liitto tekivät kaikkia hyödyttävän kolmikansasopimuksen. Kaikkien osapuolten täytyi kuitenkin myös panostaa hankkeeseen.

Seurat hyötyivät saamalla osaavan valmentajan, mutta samalla ne sitoutuivat myös perustamaan talenttiryhmän, jota talenttivalmentaja valmensi vähintään 6 tuntia viikossa. Näin saatiin valmentajien taidot ja uusi tekniikka käyttöön ja parhaille pelaajille osaavaa valmennusta. Sulkapalloliitto maksoi puolet kurssin hinnasta, mikä hyödytti seuroja ja valmentajia, ja edisti hankkeen toteutumista ja uuden tekniikan leviämistä. Valmentajat myös kytkettiin heti mukaan liiton ja alueiden koulutus- ja kehitystoimintaan. Koulutukseen osallistuneet valmentajat saivat uutta tietotaitoa, mainetta talenttivalmentaja -tittelin myötä ja parhaat junnut valmennettavikseen.

Markkinointi ja maineenrakentaminen olivat myös tärkeä osa uudenlaisen tekniikkakoulutuksen tihkuttumista. Talenttivalmentajiaa, heidän osaamistaan ja ainutlaatuisuuttaan markkinoitiin ja ylistettiin eri yhteyksissä jo koulutuksen aikana.

Tulokset puhuvat puolestaan

Sulkapalloliiton VOK-hankeen tuloksena uusi tekniikkakoulutus on saatu leviämään tehokkaasti valmennukseen ympäri Suomea. Lähes kaikki maajoukkuevalmentajat ovat tällä hetkellä talenttivalmentajia ja viidesosa talenttivalmentajista työskentelee päätoimisesti. Lisäksi 80 prosenttia talenttivalmentajista osallistuu liiton eri valiokuntien toimintaan.

”Koulutushankkeen myötä seurojen välinen yhteistyö on selvästi lisääntynyt. Toiminnassa on taas aivan uutta puhtia ja talenttivalmentajien vahvuuksia päästään jakamaan laajemmalle kohderyhmälle. Tämä on hyväksi koko lajin kehitykselle ja tulevaisuudelle”, Danskanen uskoo.

”VOK-tiimille suurkiitokset hyvästä sparrausavusta koko kehittämishankkeen ajan. Matkalla on ollut helpompia ja vaikeampia vaiheita, mutta lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä”, Danskanen sanoo.

Teksti: Soile Koskela

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/08, SLU.fi.


« Takaisin

Valmentajakouluttaja Kristiina Danskanen esitteli Sulkapalloliiton hanketta VOK-hankepäivänä 13.5. SLU-talolla.

26.5.2012 klo 03:55:19