ENGSO vahvistaa otettaan EU:n liikuntapolitiikassa
![]() Birgitta Kervinen |
ENGSO hoputtaa komissiota urheiluasioiden järjestötyöryhmän kokoon kutsumisessa ja vaatii urheilun erityispiirteiden tarkempaa määrittelyä EU-politiikassa. Järjestö on kuluvan vuoden aikana noussut komission keskeiseksi neuvottelukumppaniksi urheiluasioissa.
Kun Birgitta Kervinen otti eurooppalaisten urheilujärjestöjen kattojärjestön ENGSO:n puheenjohtajuuden vastaan vuosi sitten, hän sai tehtäväkseen vahvistaa järjestön resursseja ja liikuntapoliittista vaikuttamista. Kervinen arvioi tuolloin, että ajankohta oli otollinen pitkään hieman paitsiossa olleen ENGSO:n liikuntapoliittisen roolin vahvistamiselle.
”Olemme vuoden aikana päässeet selvästi eteenpäin kahdenvälisessä yhteistyössä komission kanssa”, Kervinen sanoo. ”Olen tyytyväinen myös siitä, että olemme onnistuneet käynnistämään kolme hanketta, joissa on ulkopuolista rahoitusta. Lisäksi olemme mukana EU:n jäsenmaiden urheilua ja terveyttä käsittelevässä työryhmässä sekä unionin ruokavaliota, liikuntaa ja terveyttä käsittelevässä työryhmässä”, Kervinen mainostaa.
ENGSO on käynnistänyt kaksi EU-hanketta ja yhteistyön European State Lotteries and Toto Association -järjestön kanssa.
Kervinen kiittelee myös Suomea – opetusministeriötä ja SLU:ta – aktiivisesta yhteistyöstä johtamansa järjestön kanssa. ”Täälläkin on selvästi huomattu, että ENGSO on juuri nyt tärkeä järjestö.”
Urheilun erityispiirteet määriteltävä tarkemmin
ENGSO:n yleiskokous järjestettiin toukokuussa Istanbulissa osana Turkin olympiakomitean 100-vuotisjuhlavuotta. Yleiskokouksen yhteydessä järjestettiin myös seminaari, johon osallistuivat komission, Euroopan neuvoston, eurooppalaisten rahapeliyhtiöiden järjestön ja Saksan urheilun EU-toimiston edustajat.
ENGSO julkisti Istanbulissa kannanoton, jossa kiiteltiin Lissabonin perussopimuksen urheilun osiota sekä urheilun Valkoista kirjaa ja sen valmistelua, jossa urheiluliikkeen näkemyksiä on kuunneltu.
Perussopimuksen osalta järjestö korosti jäsenmaiden toimien ensisijaisuutta. Unionin toimivallan tulee olla vain jäsenmaiden toimia täydentävää. Lisäksi kannanotossa perättiin sopimuksessa mainittujen urheilun erityispiirteiden tarkempaa määrittelyä. “ENGSO ei voi hyväksyä sitä, että urheilun erityispiirteitä koskeva päätöksenteko riippuisi vain yhteisön tuomioistuinten tapauskohtaisesta harkinnasta”, kannanotossa todetaan.
ENGSO asettuu lausunnollaan myös tukemaan voimakkaasti Euroopan parlamentin näkemyksiä, joissa esitetään huoli rahapelien mahdollisesta vapauttamisesta kilpailulle.
Asema vahvistunut komission silmissä
ENGSO:n urheilupoliittisen aseman vahvistumisesta kielii komission viime vuoden lopulla antama ehdotus urheiluasioiden EU-työryhmästä, johon ENGSO:n, eurooppalaisten olympiakomiteoiden (EOC) ja eurooppalaisten paralympiakomiteoiden (EPC) tulisi osallistua. ENGSO hoputtaakin nyt kannanotossaan tämän työryhmän kokoon kutsumista.
”Asemamme vahvistuminen viime aikoina on tulosta komission viime vuoden loppupuolella järjestämästä, urheilun Valkoista kirjaa käsittelevästä konferenssista”, Birgitta Kervinen sanoo. ”Olimme valmistautuneet siihen erittäin hyvin. Sen jälkeen on tullut paljon yhteistyötarjouksia.”
Pettymys EU-rintamalla on ollut tieto, jonka mukaan komissio olisi lakkauttamassa Suomen puheenjohtajuuskaudella perustettu jäsenmaiden vapaaehtoista kansalaistoimintaa käsittelevää työryhmää.
EU:n ulkopuolella ENGSO:lla on vahva asema ainoana urheilujärjestönä, joka osallistuu Euroopan neuvoston työhön.
