Euroopan urheilun valkoinen kirja esillä kansainvälisellä kurssilla
Liikuntatieteiden laitos Jyväskylän yliopistosta koordinoi EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelman tukemaa intensiivikurssia 19.-30.5.2008. Kurssille osallistuu opiskelijoita seitsemästä Euroopan maasta. Keskeisenä teemana on mm. äskettäin Euroopan parlamentin hyväksymän raportin eli urheilun valkoisen kirjan sisältämät teemat.
Kurssilla käsitellään liikuntaa ja urheilua laajasti EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa vapaaehtoissektorin sekä julkisen ja yksityisen sektorin kannalta. Suomen liikunnan ja urheilun kansainvälisten asioiden päällikkö Terhi Heinilä luennoi liikuntaan ja EU:hun liittyvistä ajankohtaisista mm. urheilun valkoisesta kirjasta. Kirjaan tehtiin lisäyksiä mm. urheilun subsidiariteetin, autonomian ja erityispiirteiden korostamisesta, urheilun erityispiirteiden määrittelyn suuntaviivoista ja UEFA:n kasvattajaseurasäädösten tukemisesta.
Projektipäällikkö Nelli Koivisto perehdytti opiskelijat EU:n hanketoimintaan. Euroopan sosiaalirahaston tukee suomalaisen urheiluseuratoiminnan ruohonjuuritason toiminnan kehittämistä. Myös paikallinen liikuntatoiminta kiinnostaa. Kurssilla tutustutaan Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelukeskuksen useisiin EU-rahoitteisiin kansainvälisiin hankkeisiin. Viime vuosina on selvitetty muun muassa Jyväskylän vesiliikuntakeskuksen
AaltoAlvarin ekotehokkuutta ProMidnord –hankkeessa ja edistetty liikuntavammaisten liikuntaa Europe Without Barriers –tapahtumilla.
Kansainvälisistä asiantuntemusta tulee myös partneriyliopistoista, joiden EU-toimintaan perehtyneet professorit luennoivat kurssilla. Intensiiviohjelma on syntynyt kolmen yliopiston yhteistyönä (Jyväskylän yliopisto, Lithuanian Academy of Physical Education Liettuasta, K.U.Leuven Belgiasta). Kurssille osallistuu 20 opiskelijaa seitsemästä Euroopan maasta.
Lisätietoja:
Koordinaattori Anna-Katriina Salmikangas,
liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
puh. 040-5531452, salmik(at)sport.jyu.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/08, SLU.fi.