Pääkirjoitus
Hyvinvoiva eurooppalainen - aktiivinen ja kilpailukykyinen Eurooppa
Euroopan parlamentin vaalit pidetään 7. kesäkuuta. Suomen Liikunta ja Urheilu on kevään aikana yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa linjannut omat tavoitteensa Euroopan parlamentin tulevalle kaudelle 2009 - 2014. SLU:n visiona on ”Hyvinvoiva eurooppalainen – aktiivinen ja kilpailukykyinen Eurooppa”.
Lue lisää
Suoraa tukea urheiluseuroille lähes 8 miljoonaa
Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna yhteensä 664 hankkeelle. Ensimmäistä kertaa 200 urheiluseuraa saa suoraa tukea opetusministeriöltä yhteensä 7 miljoonaa euroa päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Lisäksi tukea myönnettiin lasten- ja nuorten sekä aikuisliikunnan kehittämiseen, yhteensä 754 500 euroa.
Lue lisää
Vallankahvassa ylipormestari Jussi Pajunen: Talviolympiakisat kiinnostavat
”Helsingin uusi linjaus on olla aktiivisesti mukana jo suurtapahtumien hakuvaiheessa. On luontevaa, että suurtapahtumien taustalla on huippu-urheilu – mikseivät myös jokamiehen massaurheilutapahtumat. Ja kyllä myös talviolympiakisojen järjestämisen voi pitää asialistalla”, pohtii ylipormestari Jussi Pajunen.
Lue lisää
EU-vaaliehdokkaat: EU:n liikuntapolitiikassa painotettava hyvinvointia ja liikunnan kansalaistoimintaa
Parlamenttivaaliehdokkaista kolmannes vastasi SLU:n kyselyyn Euroopan unionin liikuntapolitiikasta. Vastauksia tuli jokaisesta eduskuntapuolueesta.
Lue lisää