SLU:n hallituksen päätöksiä

SLU:n hallitus kokoontui Helsingissä 14.5.2009 viimeistä kertaa tänä keväänä. Hallitus päätti kokouksessaan seuratoiminnan kehittämistuesta päätoimisten pilottihankkeelle, jäsenkriteereiden muutoksista, Lumilyhtyarpajaisten hakemisesta, Urheilijoiden Tukisäätiön puheenjohtajista, kansainvälisen naisliikuntajärjestön puheenjohtajuuden tunnustelusta ja SLU:n liikuntapoliittisen työn uudelleen järjestelyistä.

Päätösten lisäksi hallitus kuuli raportit ajankohtaisista liikuntapoliittisista asioista, SLU:n taloudesta ja visuaalisen identiteetin uudistamisesta.

Seuratoiminnan kehittämistuen päätökset päätoimisten pilottihankkeelle

Kehitysjohtaja Rainer Anttila esitteli seuratoiminnan kehittämistuen arviointiprosessia ja työryhmän päätösesityksen päätoimisten pilottihankkeelle.

Hallitus valitsi 200 seuraa seuratoiminnan kehittämistuen saajiksi vuosille 2009 - 2011.

Tuen edelleen myöntäminen edellyttää opetusministeriön tuen saantia. Tuki vuodelle 2009 on myönnetty SLU:lle ministeriön päätöksellä 14.4.2009.

Hankkeeseen sisältyy sisäistä ja ulkoista arviointia.

Seurat saavat päätöksestä ennakkotiedon. Seuratoiminnan kehittämistuen päätökset julkistetaan viikolla 22 alueellisissa tilaisuuksissa.

Etelä-Suomen tapahtuma 26.5.2009 on samalla valtakunnallinen avajaistilaisuus.

Lisätietoa: Seuratoiminnan kehittämistuki on edennyt kovaa vauhtia

Hallitus päätti jäsenkriteereiden muutoksista

Kehitysjohtaja Rainer Anttila esitteli SLU:n jäsenhakemuksia käsitelleen työryhmän muutosesitykset jäsenkriteereihin. Hallituksen vanhat tarkennetut jäsenkriteerit ovat vuodelta 2003. SLU:n uudet säännöt ottavat kantaa jäsenyyteen pykälässä 4. SLU:n hallitus hyväksyi tarkennetut jäsenkriteerit.

Hallitukselle jätetyt jäsenhakemukset käsitellään SLU:n hallituksen seuraavassa kokouksessa 3.9.2009. Hallitus käyttää harkintaa käsitellessään jäsenhakemuksia ja huomioi seuraavat kriteerit:

SLU:n hallituksen hyväksymät jäsenkriteerit 14.5.2009.

Varsinaiset jäsenet

1. Järjestön tulee olla yhdistysrekisteriin merkitty aatteellinen yhdistys.

2. Yhdistyksen sääntöjen ja käytännön toiminnan pääasiallisena tarkoituksen tulee olla urheilu- tai liikuntatoiminnan järjestäminen tavoitteena ihmisen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehittäminen ilman taloudellisen edun tavoittelua.

3. Yhdistyksen tulee olla valtakunnallinen. Sen tulee toimia vähintään neljällä SLU-alueella. Lisäksi lajiliitolla tulee olla vähintään 20 jäsenseuraa ja 1000 henkilöjäsentä jäsenseuroissa. Muilla liikuntajärjestöillä tulee olla 20 jäsenyhteisöä tai 1000 henkilöjäsentä.

4. Uusilta lajeilta edellytetään, että laji on tullut Suomeen tai syntynyt Suomessa vähintään viisi vuotta ennen jäseneksi hyväksymistä.

5. Kansainvälisissä urheilumuodoissa lajiliiton tulee olla asianomaisen vähintään viisi vuotta vanhan kansainvälisen lajiliiton jäsen. Lajiliitto on itsenäinen kansainvälisessä toiminnassaan ja oman lajinsa edustaja Suomessa.

6. Kutakin urheilu- tai liikuntamuotoa (-lajia) voi edustaa SLU:ssa vain yksi yhdistys, ellei jostakin erityisestä hyväksyttävästä syystä johdu muuta.

7. Yhdistyksen tulee sitoutua SLU:n voimassa olevaan liikunnan ja urheilun eettisiin periaatteisiin. Kilpailutoimintaa järjestävien on lisäksi sitouduttava kansalliseen ja kansainväliseen antidopingsäännöstöön.

8. Alueellisella yhdistyksellä tarkoitetaan vain SLU aluejärjestöä.

Tukijäsenet

1. Järjestön tulee olla oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö.

2. Järjestön sääntömääräisenä tarkoituksena on urheilun tai liikunnan edistäminen ja/tai järjestön jäsenistä huomattava osa osallistuu sen järjestämään liikuntatoimintaan.

Kerstin Ehnholm ja Mika Heinonen Urheilijoiden Tukisäätiöön

Hallitus päätti nimetä Suomen Urheilijoiden Tukisäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi Kerstin Ehnholmin ja hallituksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle Mika Heinosen (Suomen Sulkapalloliitto).

Lisätietoa tukisäätiöstä tästä.

SLU hakee lupaa Lumilyhtyarvan järjestämiseen

Hallitus päätti, että SLU hakee Etelä - Suomen lääninhallitukselta lupaa valtakunnallisten tavara-arpajaisten järjestämiseen seuraavin ehdoin: Lumilyhtyarpojen myyntiaika on 1.10.2009 – 31.12.2009, arpoja on yhteensä 950 000 kappaletta, joista 650 000 kappaletta on paperiarpaa ja 300 000 kappaletta mobiiliarpaa. Myyntihinta on viisi (5) euroa. Seurojen myyntiprovisio on paperiarvassa kaksi (2) euroa palautusoikeudella tai 2,5 euroa ilman palautusoikeutta.

SLU tunnustelee IWG:n puheenjohtajuuden hakemista

Varapuheenjohtaja Pirjo Rusanen esitteli Kansainvälisen naisliikuntaverkoston, IWG:n 2010 - 2014 puheenjohtajuuteen ja vuoden 2014 konferenssiin liittyviä asioita.

Hallitus päätti, että SLU tunnustelee hakuprosessia Kansainvälisen naisliikuntaverkoston (IWG) puheenjohtajuudeksi vuosille 2010 - 2014 ja konferenssin järjestämiseksi Suomessa.

Liikuntapoliittisen työn uudelleenjärjestelyt SLU:ssa

Hallitus päätti pääsihteeri Jukka Pekkalan esittelyn mukaisesti SLU:n liikuntapoliittisen työn uudelleenjärjestelyt Juha Viertolan siirtyessä Hiihtoliittoon. Liikuntapoliittista työtä johtaa Jukka Pekkala tukenaan laaja tiimi SLU-toimistosta: Laura Andersson, Rainer Anttila, Juha Beurling, Terhi Heinilä, Satu Himberg, Karoliina Luoto, Eila Ruuskanen-Himma vahvistettuna FSI:n pääsihteeri Michael Oksasella. Kuukausipalavereihin osallistuu puheenjohtaja Timo Laitinen. SLU:ssa toimii syksyllä myös lakimiesharjoittelija. Elokuun alussa arvioidaan hakua järjestölakimiehen paikasta vahvistamaan tiimin työtä.

Arpajaislakihankkeen lausuntopyyntövaihe meneillään

Pääsihteeri Jukka Pekkala loi katsauksen ajankohtaisiin liikuntapoliittisiin asioihin. SLU on saanut lausuntopyynnön arpajaislakihankkeen toisen vaiheen ehdotuksista. Lausunnot on pyydetty 31.5.2009 mennessä ja lopullinen hallituksen esitys valmistunee syksyn 2009 aikana.

Lisätietoa sisäasiainministeriön sivuilta.

Talousraportti tammi-huhtikuulta 2009

Talousjohtaja Heikki Kahakorpi antoi talousraportin tammi-huhtikuulta 2009. SLU ry:n talous etenee budjetoidun mukaisesti.

Visuaalisen identiteetin uudistus 2009-2010

Viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma kertoi SLU:n visuaalisen identiteetin uudistuksen vaiheesta. SLU pyytää tarjouksen kolmelta taholta. Visuaalisen identiteetin prosessi 2009 – 2010 kytketään strategiatyöhön.

Hallituksen seuraava kokous on 3.9.2009.

Läsnä kokouksessa: Laitinen Timo, Halonen Kalevi, Hyytiä Jorma, Iiskola-Kesonen Hanna, Kiljunen Anneli, Laasonen Kaisu, Makkonen Sirpa, Oksanen Michael, Paatero Sirpa, Partanen Kirsti, Purontakanen Jouko, Rusanen Pirjo, Ukkola Jukka, Virolainen Timo. Poissa: Alanen Pekka, Mäki Tapio, Vahasalo Raija.

Läsnä toimistosta: Anttila Rainer, Heinilä Terhi, Himberg Satu, Kahakorpi Heikki, Pekkala Jukka, Ruuskanen – Himma Eila

Tulevia valiokuntien kokouksia: Hyvä Seura valiokunta 25.8 ja 23.9.2009, Talousvaliokunta 3.6.2009, Viestintävaliokunta 9.6.2009

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/09, SLU.fi.


« Takaisin