Huippu-urheilu uusiksi - vähemmän lajeja, enemmän tukea?
![]() |
Valtion liikuntaneuvosto järjestää MTV3:n SuomiAreenassa 17.7.2009 keskustelutilaisuuden suomalaisen huippu-urheilun tilasta.
Tilaisuudessa kuullaan Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen tuoreen tutkimuksen tuloksia Suomen huippu-urheilusta verrattuna muihin Pohjoismaihin. Keskustelussa paneudutaan huippu-urheilun menestystekijöihin ja huippu-urheilun tulevaisuuden haasteisiin Suomessa. Pärjääkö Suomi kansainvälisessä kilpailussa? Miten taataan suomalaisen huippu-urheilun kansainvälinen menestyminen?
Panelistit ovat kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermo, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjus, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo, pikajuoksija Johanna Manninen ja toimittaja Ari Pusa Helsingin Sanomista. Keskustelua johtaa toimittaja Arto Nyberg. Keskustelun asiantuntijana toimii KIHU:n johtaja Jukka Viitasalo.
SuomiAreena on poliittinen keskustelutapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 2009 SuomiAreenassa on mukana noin 60 järjestäjää. Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Tapahtuman yhteydessä on myös kansalaistori, jossa kymmenet eri järjestöt esittelevät toimintaansa.
Urheiluväki sankoin joukoin mukaan kesän kiinnostavimpaan mittelöön!
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/09, SLU.fi.
