Huippuseminaari naisten jalkapallon EM-kisojen yhteydessä 23.8.2009

Ohjelma julkaistaan ja ilmoittautumislomake avataan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Ilmoittautumiset 14.8. mennessä: www.palloliitto.fi/seura -sivulla.

Naisten jalkapallon EM-lopputurnauksen näkyvyyden avulla halutaan kiinnittää huomiota urheilun ja kansalaistoiminnan asemaan yhteiskunnassa ja etenkin naistoimijoiden rooliin johtavissa tehtävissä.

Kisojen aikana tullaan järjestämään kolme seminaaria, joista laajin järjestetään Vantaalla Tiedekeskus Heurekassa kisojen avauspäivänä Suomi-Tanska -ottelun yhteydessä.

Aika: 23. elokuuta klo 11.00-18.30
Paikka: Tiedekeskus Heureka, Vantaa

Kisojen yhteydessä mahdollisuus suunnata huomiota myös urheilun asemaan yhteiskunnassa.

”Urheiluliike Suomessa 2020 – Pois paitsiosta” -nimeä kantava tapahtuma on kansallinen kolmannen sektorin, kuntien ja valtiovallan edustajia kokoava seminaaripäivä, jonka tehtävänä on pohtia kansalaisliikkeen johtamista, urheiluliikettä ja naistoimijoiden asemaa urheiluliikkeen johtavissa tehtävissä 2020.

Odotettavissa on puheenvuoroja kansainvälisiltä ja kansallisilta urheiluvaikuttajilta, workshoppeja sekä noin 200 seminaarivierasta. Seminaarin alustajina toimivat opetusministeriön liikuntayksikön päällikkö Raija Mattila, Norjan jalkapalloliiton pääsihteeri Karen Espelund, eurooppalaisten urheilujärjestöjen puheenjohtaja Birgitta Kervinen ja Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen toiminnanjohtaja Eppie Eloranta . Kommenttipuheenvuoroissa esiintyvät Vantaan kaupungin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialajohtaja Timo Juurikkala ja Ikäinstituutin toimialajohtaja Arto Tiihonen. Liikuntajärjestöpuheenvuorot kuullaan Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J Lipposelta ja Voimisteluliiton puheenjohtaja Kirsti Partaselta.

Vastuulliset järjestäjät: Suomen Palloliitto ry, EURO2009 LOC, Opetusministeriö, Vantaan kaupunki ja Tiedekeskus Heureka

Seminaarin hinta: 50€ /osallistuja sisältäen: seminaariohjelman, päivään liittyvän ruoka- ja virvoketarjoilun, EM-lopputurnauspaidan, yhteiskuljetuksen Heurekasta olympiastadionille ja pääsylipun Naisten EM2009 –lopputurnauksen avausotteluun Suomi-Tanska.

Ohjelma julkaistaan ja ilmoittautumislomake avataan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Ilmoittautumiset 14.8. mennessä: www.palloliitto.fi/seura

Seminaariesite tästä.

Lisätietoja seminaarista:
Seuratoimintajohtaja Timo Huttunen, Suomen Palloliitto ry,
timo.huttunen@palloliitto.fi ja puh. 040 823 5270

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/09, SLU.fi.


« Takaisin