Polyteknikkojen urheiluseura (PUS) ry hakee toiminnanjohtajaa
![]() |
Polyteknikkojen Urheiluseura (PUS) ry on vuonna 1903 perustettu teekkareiden oma liikuntaseura. Seura on yleisseura, jonka tarkoituksena on tukea kaikenmuotoista teekkariliikuntaa.
Seura hakee
Toiminnanjohtajaa
vakinaiseen työsuhteeseen. Toiminnanjohtajana vastaat seuran operatiivisen toiminnan koordinoinnista ja hallintopalveluiden ylläpidosta. Tulet toimimaan oleellisena osana seuran kehittämisessä osaksi aalto-yliopiston liikuntakenttää sekä toimimaan yhdyssiteenä opiskelijoiden ja paikallisten sekä valtakunnallisten liikuntapalveluiden välillä. Tavoitteena on luoda hyvät suhteet Espoon ja Helsingin kaupunkien liikuntapalveluihin sekä eri lajiliittoihin. Toimit myös koordinaattorina joukkueiden keräämisessä niin opiskelijaurheilutapahtumiin kuin mahdollisiin kansallisiin ja kansainvälisiin kisoihin. Vastuualueellasi on myös opiskelijoiden keskuudessa toimiva sarjatoiminta.
Seuratoiminnan kehittämisen lisäksi toiminnanjohtaja tulee toimimaan osana Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) liikuntasektoria tehtävänään muun muassa opiskelijoiden liikunta-asioiden edunvalvonta sekä yhteydenpito muiden ylioppilaskuntien liikuntatoimijoihin ja Opiskelijoiden Liikuntaliittoon.
Työ edellyttää korkeakouluopintoja ja erityisesti tietämystä kunnallisista liikuntapalveluista sekä korkeakoululiikunnan ja seuratoiminnan tuntemusta. Oma-aloitteisuus, hyvä kirjallinen ilmaisutaito, analysointikyky sekä matkustusvalmius ovat työn menestyksekkään hoitamisen kannalta olennaisia ominaisuuksia. Arvostamme myös tietämystä opiskelijajärjestötoiminnasta.
Tarjoamme Sinulle vastuuta itsenäisestä toimenkuvasta, aitiopaikan seurakehittämiseen, joustavat työajat ja nuorekkaan työyhteisön. Työpaikka sijaitsee työsuhteen alussa TKY:n sihteeristössä.
Työsopimus on vakinainen alkaen 1.8.2009 tai sopimuksen mukaan. Työ on täysipäiväinen (37,5 h/vk) ja siitä maksetaan palkkaa 2.000 e/kk.
Hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan 12.6.2009 klo 16.00 mennessä PUS ry:n puheenjohtaja Olli Visurille osoitteeseen PL 69, 02150 Espoo tai sähköpostilla osoitteeseen olli.visuri@iki.fi. Kuoreen tai viestin otsikkokenttään merkintä ”toiminnanjohtajahaku”.
Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti heti hakuajan päätyttyä ja haastattelut pyritään pitämään viikoilla 25–26.
Tiedusteluihin vastaavat: Polyteknikkojen Urheiluseuran puheenjohtaja Olli Visuri, olli.visuri@iki.fi, puh. 040 867 0325 ja Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan liikuntasihteeri Sonja Sahlsten, sonja.sahlsten@tky.fi, puh. 040 7657 213.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/09, SLU.fi.
