Hankintalaki asettaa reunaehtoja kunnan ja seuran yhteistyölle

Kunta on järjestämisvastuussa palveluista joko lakisääteisesti tai vapaaehtoisesti. Kuka tuottaa palvelut, on toinen kysymys. Palvelujen ostamiseen kunnan ulkopuoliselta toimijalta liittyy oikeudellista sääntelyä, joka koskee sekä yrityksiä että järjestöjä.

Kunnissa vastuu palveluiden järjestämisestä on tavallisesti lautakunnilla. Kullekin lautakunnalle osoitetaan määrärahat palveluiden järjestämiseen ja se päättää mitä rahalla hankitaan.

”Palvelunhankinta kunnassa tarkoittaa sitä, että joku muu kuin kunta tuottaa palvelun. Palvelun tuottajana voi olla järjestö tai yritys, mutta sama lainsäädäntö koskee kaikkia toimijoita”, lakimies Juha Myllymäki Kuntaliitosta kertoi Kolmas lähde -ESR-koordinaatiohankkeen teemaseminaarissa Helsingissä.

Kunnan pitää lähtökohtaisesti kilpailuttaa palveluhankintansa avoimesti halukkaille tarjoajille. Laki ei ota kantaa siihen kuka tuottaa palvelun, vaan siihen, kuinka sopimuskumppani valitaan ja millä tavalla korvaus annetaan. Kunta joutuukin yhä enemmän miettimään palveluja järjestäessään, ettei se aiheuta vääristymiä kilpailuun. Kunnan omassa harkinnassa on, kuinka usein se katsoo tarpeelliseksi kilpailuttaa jonkin hankinnan.

”Kunnat toimivat eri tavoin ja kilpailutilanne vaihtelee eri puolilla maata. Järjestöille on olennaista tunnistaa, mitkä ovat reunaehdot, joiden puitteissa kunnissa voidaan toimia. Erityisesti järjestöjen avustamisen osalta, ei voida antaa tarkkoja sääntöjä, ainoastaan suuntia, joihin oikeuden kehitys on viemässä”, Myllymäki sanoo.

Seuran monta roolia

Kunnan näkökulmasta järjestöt voivat olla kansalaistoiminnan ja yhteisöllisyyden tuottajia, kumppaneita kaupungin toiminnan kehittämisessä sekä merkittäviä palvelujen tuottajia ja kehittäjiä.

”Kunnan kannattaa pyrkiä yhteistyöhön järjestöjen kanssa. Järjestöjen asiantuntemuksesta on hyötyä kuntalaisten palvelutarpeiden esille saamisessa, koska ne toimivat kuntalaisten kanssa. Työnjakoa täytyy kuitenkin jatkossa selkiyttää entistä paremmin, eli kansalaistoiminnan, kunnan omaa täydentävän toiminnan ja palvelutuotannon akselilla”, suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari Tampereen kaupungin Sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen tilaajayksiköstä sanoo.

Kunta ja järjestöt ovat palvelujen tuottamisessa samalla asialla: molempien intresseissä on hyvinvoinnin edistäminen ja palveluiden kehittäminen kunnassa. Erimielisyyttä voi aiheuttaa esimerkiksi se kenen etuja valvotaan. Jäsenet ovat yleensä järjestöille niiden ensisijainen kohderyhmä, kun taas kunnan palvelut ovat kaikkia kuntalaisia varten.

”Kunnalle on olennaista täyttää kuntalaisten palvelutarpeet. Järjestöjen kehittämille palveluille ei välttämättä ole aina tarvetta tai kysyntää kunnassa. On tärkeää, että keskustelu käynnistyy riittävän ajoissa, jotta tiedetään, että kehitettäville palvelutuotteille löytyy kunnassa menekkiä. Jos järjestöt eivät toimi palveluiden tuottajana, olisi tärkeää miettiä mitä kumppanuus voi muutoin olla”, Savisaari sanoo.

Oma-aloitteisuus kannattaa

Hämeenlinnan kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä monien järjestöjen kanssa, jotka ovat osoittaneet vahvan osaamisensa ja oman tuotteensa arvon. Useiden palvelujen kohdalla kaupunki tarjoaa tilat ja välineet, järjestöt tekevät käytännön työn. Yksinään kaupunki pystyisi toteuttamaan paljon suppeampaa toimintaa.

”Järjestöjen valtteja palvelun tuottajina ovat nopea reagointikyky, joustavuus ja käytännön järjestämiseen liittyvä osaaminen. Lisäksi järjestöt tuntevat hyvin kuntalaisten tarpeet ja usein omaavat henkilöstöä yhdistysten yleisten toimintojen ylläpitoon”, palvelupäällikkö Martti Hurskainen Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalveluista sanoo.

”Järjestöjen henkilökohtaiset kontaktit kuntapuolelle ovat tärkeitä. Kannattaa olla aloitteellinen ja ottaa rohkeasti yhteyttä omaan kuntaan. Meillä on tällainen tuote, kiinnostaako?”, Hurskainen ehdottaa.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9/09, SLU.fi.