15 kaupunkilaista kutsuttiin jättämään mukavuuksilla varustetut kotinsa ja kiireisen arkensa ja tutustumaan Suomeen hitaasti liikkumalla: pyöräillen, soutaen ja kävellen. Matkan tarkoitus oli pistää ryhmien jäsenet kohtaamaan valtaväylien ulkopuolisen Suomen, suomalaisen luontosuhteen sekä oman henkilökohtaisen liikuntasuhteensa. Päivämatkat olivat vaativia mutta eivät mahdottomia, sillä tarkoitus ei ollut koetella matkalaisten fyysisiä äärirajoja. Reitit laadittiin sellaisiksi, että kuka tahansa voisi kerätä kaveriporukan ja tehdä saman.
Joillain matkoilla kilpaillaan, mutta tässä Suomessa ei. Ohjelmassa ei myöskään syödä matoja tai etsitä heikointa lenkkiä heimosta karkotettavaksi.
|
![]() Jaksojen kuvaukset(17.12.2010)Täältä löydät 17.12.2010 päättyneen sarjan jaksojen lyhyet kuvaukset. |
|
![]() 6. osa YLE Teemalla 17.12.(17.12.2010)Sarjan päätösjaksossa kävelijät, pyöräilijät ja soutajat kohtasivat Valamossa. |

Kävelijät taivaltavat matkan Kolin huipulta Valamoon. Heterogeeninen ryhmä hitsautuu hyvin yhteen viikon vaelluksella. Hiertymiltä ei kuitenkaan vältytä.

Pyöräilijöiden matka kulkee Lahdesta Valamoon. Ryhmän taiteilijasielujen mielikuvitus takaa epätavanomaisen reissun, vaikka menoa tasaakin sähköasentaja.

Soutajien uskollisina kumppaneina ovat perinteiset, puiset järvisoutuveneet. Matkalla Kerimäeltä Valamoon ryhmän jäsenet löytävät vahvan yhteyden luontoon.

