Monikulttuurisuustyö
![]() |
Monikulttuurisuustyö innostaa
SLU:ssa tapahtuu tällä hetkellä paljon maahanmuuttajatyön ja monikulttuurisuuden kentällä. Järjestön hallitus hyväksyi keväällä 2010 uuden Monikulttuurisen liikunnan toimintaohjelman, joka on täynnä erinäisiä konkreettisia toimenpiteitä, joihin SLU on päättänyt tarttua. Päätoimintamuodot ovat tiedotus ja koulutus.
Pilottihankkeena ESLU:n ja Liiku ry:n kanssa on alkanut syksyllä 2010 maahanmuuttajataustaisille suunnattu Liikuttajakoulutus. Koulutuksen kautta pyritään saamaan uusia maahanmuuttajia innostumaan mukaan ja tuomaan oma mausteensa sportin yhteiselle kentälle. Liikuttajakoulutuksen läpikäyneitä kurssilaisia houkutellaan jatkamaan urheilualan opintojaan muun muassa eri urheiluopistoissa. Tarvittaessa heitä pyritään työllistämään Työhön kutsu –hankkeen kautta. Niille, joilla ei vielä omaa urheiluseuraa tai -ryhmää ole löytynyt, pyritään sellainen löytämään. Tärkeintä on, että saamme uusia kasvoja ja käsiä liikkumaan, urheilemaan ja jakamaan sportin arkea kanssamme.
Syksyllä 2010 on käynnistynyt myös laaja tieteellinen tutkimusprojekti. Hankkeen kautta etsitään niin sanottuja parhaita käytäntöjä syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajien kotouttamiseksi liikunnan keinoin. Tutkimusalueena on Pohjoismaat ja tutkimuskohteena seurojen, keskusjärjestöjen ja kuntien tekemät toimenpiteet. Tutkimus tulee olemaan rahoituksesta riippuen 1 – 2 vuotinen. Tutkimuksen päätyttyä löydetyt parhaat käytännöt halutaan tuoda kaikkien käyttöön laajan tiedotusprojektin avulla. Tutkimushankkeessa ovat mukana SLU:n lisäksi ainakin Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, jonka tutkija Hanna-Mari Seppälä tulee olemaan hankkeessa keskeisessä roolissa.
SLU ry on vuodesta 1996 vuoteen 2009 tukenut satoja paikallistason hankkeita, joilla on edistetty suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta liikunnassa ja urheilussa. Viimeisimmät tuetut hankkeet vuosina 2008 ja 2009 olivat: 1) Hämeenlinnan Setlementti, – Mukaan 2008 (10 000 €), 2) Fin Tennis ja Pentathlon ry, Väinämöisen kutsu kisailemaan (10 000 €), 3) Vantaan Liikuntayhdistys – Maahanmuuttajat liikkeelle Vantaalla (6 000 €), 4) Kainuun Liikunta – Liikkumalla uusia ystäviä (7 000 €) sekä 5) Mondial Stars – Together For a Brighter Future to All (4 000 €).
Vuonna 2010 ei SLU jaa kyseistä paikallisten hankkeiden toimintatukea vaan kyseiset rahat käytetään yllämainittuihin uusiin koulutus- ja tiedotushankkeisiin.
Tutustu SLU:n Monikulttuurisen liikunnan toimintaohjelmaan!
Lisätietoja liikuttajakoulutuksesta:
ESLU:n Liikuttajakoulutus
Liiku ry:n Liikuttajakoulutus
Lisätietoja SLU:n monikulttuurisesta liikuntatyöstä antaa yhteiskuntavastuun asiantuntija Juha Beurling (etunimi.sukunimi@slu.fi / 040 534 59 45)
