Lähtökohdat
SLU-yhteisön ihanteet ja tavoitteet
Reilu Peli on jatkuva prosessi. Meistä jokaisella on yhtä suuri ihmisarvo, joka on riippumaton iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta, varallisuudesta, terveydestä, kansallisuudesta, äidinkielestä, etnisestä taustasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta vastaavasta henkilökohtaisesta ominaisuudesta tai asiasta. Kohtelemme toista ihmistä niin kuin haluamme toisen ihmisen kohtelevan meitä. Urheilussa ei ole vastustajia vaan kilpakumppaneita. Toimintamme perustuu keskinäiseen luottamukseen sekä voimassa olevaan lainsäädäntöön ja säädöksiin.
Näiden yleisten Reilun Pelin periaatteiden noudattaminen ja edistäminen hyödyttävät meitä kaikkia.
Suositeltavaa on, että SLU:n jäsenjärjestöjen hallitukset käsittelevät Reilun Pelin periaatteita oman järjestönsä toiminnan kannalta. Suositeltavaa on myös laatia oma toteuttamismalli siitä, miten Reilun Pelin ihanteita ja tavoitteita järjestössä toteutetaan käytännössä. Näiden pohjalta SLU ry:n jäsenjärjestöt voivat tarjota omille jäsenilleen tukea Reilun Pelin tavoitteiden toteuttamisessa.