Usein kysyttyä

Naiset ja miehet numeroina liikunnassa ja urheilussa

• Poikien ja tyttöjen välillä ei ole juurikaan eroa urheilun ja liikunnan harrastamisessa yleensä: pojista 93 % ja tytöistä 91 % harrastaa liikuntaa.
• Suurempi osa naisista kuin miehistä liikkuu riittävästi, vaikkakin erot liikunnan harrastamisen määrässä miesten ja naisten välillä ovat pieniä.
• Seurojen harrastajista miespuolisia on 58 % ja naispuolisia 42 %.
• Liikunnan vapaaehtoistyöhön osallistuu tänä päivänä 500 000 suomalaista, joista naisia on 218 000 (44 %).
• Liikuntajärjestöjen hallitusten jäsenistä naisia on neljäsosa (25 %).
• Liikuntajärjestöjen puheenjohtajista naisia on 12 %.
• Liikuntajärjestöjen toiminnanjohtajista naisia on viidennes.

Mitkä ovat tyttöjen ja poikien suosituimmat lajit?

Kansallisen liikuntatutkimuksen (2005 - 2006) mukaan viisi suosituinta lajia tytöillä ovat uinti, pyöräily, hiihto, kävely- ja juoksulenkkeily. Poikien keskuudessa suosituimmat lajit ovat jalkapallo, salibany, jääkiekko, pyöräily ja hiihto.

Useissa yksilölajeissa poikien ja tyttöjen välinenjakauma on hyvin tasainen. Pojat kuitenkin harrastavat useampia lajeja ja joukkuelajit ovat selvästi suositumpia tyttöihin verrattuna. Tytöt taasen harrastavat moninkertaisesti poikiin verrattuna ratsastusta ja tanssia.

Monissa lajeissa vallitsee likimain täydellinen tasapaino tyttöjen ja poikien välillä: suunnistuksessa, yleisurheilussa, tenniksessä, lentopallossa, potkunyrkkeilyssä ja joissakin muissa kamppailulajeissa.

Keitä on palkittu Piikkarit-palkinnolla?

Opetusministeriö ja SLU jakavat vuosittain Piikkarit-palkinnon tunnuksena liikunnan ja urheilun sukupuolten välisen tasa-arvon ja moniarvoisuuden edistämisestä. Se perustuu vuonna 1995 julkistettuun liikunnan ja urheilun sukupuolten välistä tasa-arvoa pohtineen työryhmän raporttiin Piikkareilla – nopeammin, korkeammalle ja tasa-arvoisemmin.

VUOSI PÄÄPALKITTU
1995 Tytti Isohookana-Asunmaa, kulttuuriministeri 1996 TUL:n naistoiminta
1997 Oulun Pyrintö
1998 Suomen Invalidien Urheiluliitto Doorikset-naisprojekti
1999 Oulun LiikunNaiset-ryhmä
2000 Naistari (Kansainvälinen Naisten Tapaamispaikka ry), Tampere
2001 Birgitta Kervinen, ENGSO:n varapuheenjohtaja
2002 Arto Tiihonen, tutkija
2003 Naisten Kymppi -tapahtuma
2004 Maija Innanen, SVoLi:n pääsihteeri
2005 Skolornas Stafettkarneval
2006 Suomen Ampumaurheiluliitto
2007 Tellervo Haapaniemi-Koskinen, Suomen Urheiluliitto
2008 Suomen Pesäpalloliitto
2009 Pirjo Rusanen, Kauppatieteiden maisteri

Pääpalkinto on punainen naisten juhlakenkä, jossa on piikkarin piikit pohjassa, jalustalla, kunniakirja sekä stipendi. Lisäksi on vuosittain myönnetty eri määrä tunnustuspalkintoja.

Mitä väliä sillä on, onko esimerkiksi valmentaja tai päättäjä nainen vai mies?

Naisilla ja miehillä on molemmilla paljon annettavaa suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa. Lähes jokaiselle liikuntayhteisölle on tärkeää, että sen piirissä on riittävä joukko toimijoita, jotka haluavat ja osaavat toimia liikunnan ja urheilun eri alueilla. Jos toisella sukupuolella on heikommat mahdollisuudet osallistua ja edetä vapaaehtoisena tai palkallisena eri tehtävissä, jää seuroilta ja järjestöiltä huomattava joukko potentiaalisia osaajia käyttämättä. Joka tapauksessa kaikki mahdolliset resurssit tarvitaan käyttöön.

Mihin kiintiöitä tarvitaan?

Tasa-arvolain yhtenä perustavoitteena on, että naiset ja miehet voivat tasaveroisesti osallistua yhteiskunnalliseen suunnitteluun ja päätöksentekoon. Valtionhallinnon komiteoissa, neuvottelukunnissa, työryhmissä ja muissa vastaavissa valmistelu-, suunnittelu- ja päätöksentekoelimissä samoin kuin kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Monilla aloilla tarvitaan keinoja, jotka vauhdittavat vähemmistönä olevan sukupuolen johtajuutta. Kannustaminen ja näkyväksi tekeminen sekä hyvien esimerkkien esiin nostaminen toimivat aina. Mutta muutakin tarvitaan. Julkisen hallinnon esimerkki on osoittanut, että tasa-arvo voi edetä kiintiöiden kautta. Millä muulla tavalla seulotaan aikailematta osaavia naisia päättäville paikoille? Sama koskee myös miehiä naisvaltaisilla aloilla.

Tasa-arvo yhteiskunnassamme

Suomen tasa-arvolaki tuli voimaan vuoden 1987 alusta. Vuonna 1995 uudistettu laki

• tähtää naisten ja miesten välisen tasa-arvon parantamiseen
• estää sukupuoleen perustuvan välittömän tai välillisen syrjinnän
• parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä
• helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämänä yhteensovittamista
• kieltää syrjinnän työpaikka- ja koulutusilmoittelussa
• antaa työelämässä syrjitylle oikeuden hakea hyvitystä
• velvoittaa viranomaisia muuttamaan olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumisen
• edellyttää, että miehille ja naisille järjestetään samanlaiset mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen
• vaatii valtion toimielimiin ja kunnallisiin toimielimiin sekä nais- että miesjäseniä
  tasapuolisesti.

Lain noudattamista valvoo mm. tasa-arvovaltuutettu.

Vuosilukuja suomalaisen naisen tasa-arvokehityksessä

• Vuosien 1859 ja 1868 elinkeinoasetuksilla täysivaltaiset naiset saivat elinkeinovapauden. Täysivaltaisia naisia olivat naimattomat naiset ja lesket. Naimisissa oleva nainen tarvitsi edelleen miehensä suostumuksen työskennelläkseen kodin ulkopuolella.
• 1860-luvulta alkaen kansakoulut ovat olleet yhteisiä.
• 1889 alkaen naimisissa olevat naiset ovat itse saaneet päättää ansaitsemiensa rahojen käytöstä.
• 1901 tsaari Nikolai II totesi, ettei naisten enää tarvitse pyytää häneltä erivapautta yliopisto-opiskeluun.
• 1906 Suomen säätyvaltiopäivät korvattiin 200-jäsenisellä yksikamarisella
  eduskunnalla, johon kansanedustajat valittiin välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla vaalipiireittäin, ja naiset saivat kertarysäyksellä äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä koko maailmassa. Ensimmäisissä vaaleissa maaliskuussa 1907 eduskuntaan valittiin 19 naiskansanedustajaa. Suomen nykyisessä, 1999 valitussa eduskunnassa on 74 naiskansanedustajaa. Ennätys on vuodelta 1991: 77 naisedustajaa.
• 1915 yhteinen keskikoulututkinto asetti tyttö- ja poikakoulut samaan asemaan.
• 1917 Suomi sääti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myös kunnallisvaaleihin.
• 1926 naiset saivat kelpoisuuden valtion virkoihin. Islanti hyväksyi ensimmäisenä pohjoismaana naiset valtion virkoihin ja papeiksi jo vuonna 1911. Norja totesi vasta 1938 naiset kelvollisiksi virkamiehiksi.
• 1926 Suomen hallitukseen valittiin ensimmäinen nainen, kun Miina Sillanpää toimi Väinö Tannerin hallituksen (Suomen 14. hallitus) apulaissosiaaliministerinä 13.12.1926 - 17.12.1927. Vuoteen 1968 asti hallituksessa oli korkeintaan yksi naisministeri. Nyt hallituksen 17:sta ministeristä naisia on kahdeksan. Naiset ovat toimineet hallituksessa kaikissa muissa tehtävissä paitsi pääministerinä.
• 1930-vuoden avioliittolaki tunnusti erillisvarallisuuden. Aviovaimo ja aviomies saivat
  määrätä omaisuudestaan ja vastata veloistaan. Suomi oli viimeinen pohjoismaa, jossa naimisissa olevasta naisesta tuli täysivaltainen.
• 1950 ylioppilaista oli 51 prosenttia naisia. 1992 naisten osuus oli jo 60 prosenttia.
• 1971 naiset suorittivat korkeakoulujen loppututkinnoista 48 prosenttia. 1992 osuus oli 55 prosenttia.
• 1987 Suomi toteutti lainsäädännössä samapalkkaisuusperiaatteen viimeisenä
  läntisenä teollisuusmaana.

Lähde: Varavoimasta voimavaraksi. EVA-raportti naisten asemasta yhteiskunnassa. Julkaisijana Elinkeinoelämän Valtuuskunta vuonna 1994.

Linkkejä

Tasa-arvotoimisto
Tasa-arvoa valtavirtaan
Tasa-arvosanasto
Suomen tasa-arvotilastoja
Kuntaliiton tasa-arvosivut
Suomen liikuntalaki
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS
Helsingin yliopiston tasa-arvotyö
Kuopion yliopiston tasa-arvotyö
Tyttöjen talo
Suomen Unifem
European Women and Sport (EWS) -verkosto
International Working Group on Women and Sport (IWG) -verkosto
European Women's Lobby