Ympäristöpalkinto 2009

Ympäristöasioiden huomioiminen on arkipäiväisiä tekoja ja valintoja. SLU:n tavoitteena on, että ympäristön huomioimisesta tulisi osa normaalia toimintaa kaikessa liikunnassa ja urheilussa.

Tavoitteen saavuttamiseksi luodaan myös kannustimia. Ekomerkki-tunnustusta on jaettu vuodesta 2006 lähtien ympäristöasioihin sitoutuneille seuroille joukkueille ja tapahtumille. Ympäristöpalkinto jaetaan kolmatta kertaa.

Ilmianna ekotoimija!

Ympäristöpalkinnon haku on avoin kaikille liikunnan ja urheilun ympäristöystävällisille toimijoille. Palkintoehdokkaina ovat automaattisesti kaikki vuonna 2009 Ekomerkin saaneet sekä aikaisemmin saadun merkin hakuajan puitteissa uusineet toimijat.

Palkitsemisehdotuksia voi tehdä yhteisön nimissä tai yksityishenkilönä. Tässä siis hyvä mahdollisuus ilmiantaa vaikka oman lajisi tai alueesi ympäristöasioiden edelläkävijä! Palkinnon saajaksi voi ehdottaa ympäristöasioissa aktiivista seuraa, joukkuetta tai tapahtumaa. Palkintoa ei myönnetä henkilölle.

Palkitsemisehdotuksen voit tehdä tällä sivulla julkaistavalla hakulomakkeella syyskuun aikana.

Arviointiperusteet

Ympäristöpalkinto jaetaan tunnustuksena hyvin toteutetusta ja monipuolisesta ympäristötyöstä liikunnassa ja urheilussa. Ehdokkaiden arvioinnissa noudatetaan Ekomerkin myöntämisperusteita (ks. www.slu.fi/ekomerkki -> myöntämisperusteet). Arvioinnissa painotetaan erityisesti liikenteen ympäristövaikutusten vähentämistä ja ympäristökasvatusta

Palkinnon myöntäminen

Palkintoraatina toimii SLU:n ympäristövaliokunta.

SLU:n ympäristöpalkinto on arvoltaan 1000 euroa ja se luovutetaan SLU:n syyskokouspäivillä

Vuoden 2009 Ympäristöpalkinto Pirkan Kierrokselle