SLU-yhteisö
SLU:n 132 jäsenjärjestöön kuuluu jäseninä yli 1,1 miljoonaa suomalaista. SLU ja sen jäsenjärjestöt muodostavat yhdessä SLU-yhteisön. Jäsenjärjestöt ja niiden seurat innostavat mukaan yli puoli miljoonaa vapaaehtoistyöntekijää vuosittain.
SLU-yhteisö haluaa rakentaa hyvinvoivaa, tervettä, turvallista, innostavaa ja tasa-arvoista Suomea. Yhteisön yhteiset tavoitteet on linjattu SLU-yhteisön ohjelmassa 2006-2010 Suomi liikkuu ja urheilee hyvässä seurassa.
Tavoitteenamme on, että Suomessa asuvat ihmiset liikkuvat enemmän, kansalaistoiminta vahvistuu ja liikunnan ja urheilun vaikuttavuustulokset paranevat. Korostamme urheiluseuratoiminnan ja seuroissa toimivien vapaaehtoisten tukemista, lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja elämänilon edistämistä, aikuisten hyvinvoinnin, terveyden ja kunnon lisäämistä sekä menestystä huippu-urheilussa.
Arvomme perustuvat Reiluun Peliin. Reilu Peli -asiakirja on SLU:n syyskokouksen hyväksymä liikunnan ja urheilun yhteinen arvopohja.