Seminaarissa käsiteltiin nuorten yhteiskuntatakuuta
10.5.2012
|
Tarja Filatov
Janne Metsämäki
Jouko Harju
Liisa Winqvist
Maarit Kallio-Savela
Hanna-Mari Manninen
Rainer Anttila
|
Torstaina 8. kerran järjestetyssä "Kolmas sektori työllistäjänä" -seminaarissa käsiteltiin nuorten yhteiskuntatakuuta. Seminaarin avannut Työhön Kutsu -hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov piti erittäin hyvänä, että hallitus on vahvalla otteella puuttunut nuorten tilanteeseen, ei ole koulutusta, ei ole työpaikkaa ja uhkana syrjäytyminen yhteiskunnasta. Ongelman ratkaisemisessa tarvitaan kaikkia toimijoita ja kolmannella sektorilla on merkittävä rooli nuorten mukaansaamisessa. Filatovin mielestä on tärkeää, että on toimijoita jotka ehjäävät ja pitävät ihmisen kunnossa vaikkei heillä olisikaan mahdollisuutta tarjota pysyviä työpaikkoja. Valtakunnalliset työllistämishankkeet pystyvät hyödyntämään osaamistaan paremmin kuin paikallisissa hankkeissa. Toiminta työllisyyden hoidossa vaatii pitkäjännitteisyyttä. Urheiluseurojen toiminta kiinnostaa hyvin useita ihmisiä ja on erittäin tärkeää sekä tarjoaa yhä useammalle mahdollisuuden myön työpaikkaan. Seminaari on nyt katseltavissa tallenteena täällä.
Seminaarissa pidetyt alustukset liitteinä: Liitteet
|