Alkoholin anniskelu

Oheinen kappale perustuu yhteistyössä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen kanssa vuonna 1998 tehtyyn ohjeeseen. Ohje perustui alkoholilakiin, joka tuli voimaan 1.1.1995 sekä sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen 20.2.1998. 2000-luvun aikana alkoholilaki on kiristynyt niin anniskeluasioissa vuonna 2002 kuin mainontaa koskienkin vuonna 2007 toteutettujen lainsäädäntöhankkeiden seurauksena. 

Tässä yhteydessä käsitellään vain alkoholin anniskelun ja mainonnan lainsäädännöllisiä edellytyksiä. Ensimmäinen pohdinta on kuitenkin eettinen pohdinta. Urheilu ja alkoholi -keskustelua on käyty muun muassa SLU:n Reilu Peli -dokumentissa. 

Yleistä


Alkoholilain valvonnan ylin johto ja ohjaus kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Käytännön valvonta kuuluu aluehallintovirastoille. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) ohjaa aluehallintovirastoja valvonnan toteuttamisessa. Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa ainoastaan kunnassa, jossa kunnanvaltuusto on antanut siihen suostumuksen.

Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa se, jolle on myönnetty anniskelulupa. Anniskeluluvan myöntää sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, kun kysymyksessä ovat yli 4,7 prosentin alkoholijuomat. Enintään 4,7 prosentin käymisteitse valmistetun alkoholijuoman anniskeluluvan myöntää oma aluehallintovirasto.

Anniskelulupa voidaan myöntää toistaiseksi, määräajaksi tai tilapäisesti sille, jolla arvioidaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tilapäinen anniskelulupa voidaan myöntää sellaisen tilaisuuden ajaksi, jonka kesto on selvästi etukäteen määritelty. Tilapäinen lupa on voimassa korkeintaan yhden kuukauden ajan. Määräaikainen lupa voidaan myöntää enintään yhden vuoden ajaksi. 

Lupa on aina maksullinen. Alennettu käsittelymaksu peritään silloin, kun luvanhakijalle on jo aiemmin annettu tuotevalvontakeskuksen myöntämä muu lupa. Alennus voi kuitenkin olla enintään aikaisemmin perityn suurimman maksun suuruinen.

Luvan saamisen yleiset edellytykset


Anniskelulupa myönnetään täysi-ikäiselle hakijalle, jolla on alkoholijuomien anniskeluun vaadittava luotettavuus sekä tarvittavat taloudelliset ja ammatilliset edellytykset. 

Anniskelua saa harjoittaa vain anniskeluluvan myöntävän viranomaisen hyväksymässä anniskelupaikassa. Anniskelupaikan tulee soveltua ravitsemisliikekäyttöön. Paikan tiloineen tulee täyttää ne vaatimukset, jotka niiden käytölle ravitsemisliiketarkoitukseen on lainsäädännössä asetettu. Anniskelupaikan anniskelualuetta, asiakaspaikkoja ja anniskeluaikaa voidaan rajoittaa, jos anniskelupaikan sijainnin tai muiden erityisten olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että anniskelua ei voida kohtuudella valvoa.

Anniskelulupa voidaan jättää myöntämättä tai lupaa rajoittaa, vaikka kaikki muut edellytykset täyttyisivätkin, jos lupaa haetaan urheilutapahtumaan tai tilaisuuteen, joka on luonteeltaan perhetapahtuma ja johon osallistuu runsaasti lapsia ja nuoria.

Urheilutapahtumissa myydään monenlaisia VIP-paketteja, joihin saattaa sisältyä myös alkoholintarjoilua. Tapahtumien järjestäjien on syytä huomata alkoholintarjoilun rajoitukset kokonaispaketteja suunnitellessaan. Jos tapahtuman järjestäjä ja ravintolan harjoittaja ovat eri yhteisöjä, ei tapahtumanjärjestäjä, vaikkapa urheiluseura, konserttialan yhtiö jne. voi lainkaan myydä sellaisia pääsylippuja, jotka sisältävät alkoholijuomia. Tämä olisi alkoholijuomien välittämistä. Vain anniskeluluvan haltijat, vähittäismyymälät ja Alko voivat laillisesti myydä alkoholijuomia.

Jos tapahtuman järjestäjä on samalla ravintoloitsija, voi lipun hintaan sisällyttää vain yhden miedon alkoholijuoman. Muu alkoholi tulee myydä normaalein anniskeluperiaattein. Ruoan hinta tulee erottaa myös lipun hinnasta ja ruoka kirjata kirjanpitoon.

Anniskelualue


Anniskelupaikassa alkoholijuomia saa anniskella ainoastaan lupaviranomaisen hyväksymällä anniskelualueella, jossa valvonta voidaan järjestää tehokkaasti. Lupaviranomaiselle tulee esittää anniskelualueen rajaamista koskeva suunnitelma. Anniskelualueena ei saa käyttää urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muuta niihin verrattavaa tapahtumaa varten pysyvästi tai tilapäisesti käytettävää yleistä katsomotilaa. Tarkoituksena on turvata päihteetön ja häiriötön ympäristö urheilu-, musiikki- ja kulttuuritilaisuuksien sellaiselle yleisölle, joka ei pidä asianmukaisena sitä, että alkoholijuomia nautitaan katsomotiloissa.

Toimialavaatimus


Hakijalla tulee olla yhtiöjärjestyksessä, yhtiösopimuksessa tai muussa vastaavassa asiakirjassa toimialanaan ravitsemisliikkeen harjoittaminen.

Asiakirjana voidaan pitää pöytäkirjanotetta, josta ilmenee yhteisön tai säätiön ylimmän elimen tekemä päätös rajoitetun anniskelutoiminnan tai ravitsemisliiketoiminnan harjoittamisesta.

SLU suosittelee, että yhdistyksen sääntöihin tehdään tarvittava muutos SLU:n seuroille tekemien mallisääntöjen mukaisesti. Sääntöjen kohtaan ”toimintansa tukemiseksi seura voi hankkia varoja…” voidaan tehdä lisäys: ” harjoittaen majoitus- ja ravitsemisliikettä…”

Anniskeluluvan hakeminen


Lupa on haettava kirjallisesti hakulomaketta käyttäen sen läänin aluehallintovirastolta, jossa anniskelupaikka sijaitsee (2,8 % - 4,7 %), muutoin Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselta. Hakemus on toimitettava hyvissä ajoin, mielellään vähintään kuukausi ennen tilaisuutta.

Lisätietoja ja hakemuslomakkeita antavat alle 4,7 prosentin alkoholijuomien osalta aluehallintovirastot ja yli 4,7 prosentin alkoholijuomien osalta STTV. (www.sttv.fi)