Rahankeräys

Rahankeräyslainsäädäntö on uudistunut 1.7.2006 alkaen. Uudella lailla selvennetään rahankeräystoiminnan eroa yleishyödyllisten toimijoiden muuhun varainhankintaan, erityisesti kaupankäyntiin. Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa yleishyödylliseen tarkoitukseen.

Rahankeräystoiminnan ja muun varainhankinnan välisen eron selventämiseksi tiukennettiin lahjoittajalle vastikkeeksi annettavan keräystunnuksen määritelmää. Keräystunnuksella ei saa olla itsenäistä taloudellista arvoa. Laki kieltää rahankeräyksen järjestämisen tavalla, jossa kaupankäynti tai jäsenhankinta ja rahankeräys ovat ilmeisessä vaarassa sekoittua keskenään.

Rahankeräyslaki mahdollistaa tehokkaan viranomaisvalvonnan. Valvonta koostuu ennakollisesta lupaharkinnasta sekä jälkikäteisestä tilitysten ja niihin liittyen varojen käytön valvonnasta.

Rahankeräyslaki sallii taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamisen rahankeräyksellä. Rahankeräystä ei edelleenkään saa järjestää esimerkiksi olympiavoittajan kunniaksi.

Yksityiskohtaisempia huomioita


Rahankeräyslain soveltamisalaan ei kuulu naapuriapu, tavarakeräykset, vetoaminen yleisöön omaisuuden saamiseksi testamentein, hyväntekeväisyyshuutokaupat, tukikonsertit ja tukitilaisuudet eikä yksityishenkilöiden merkkipäiväkutsujen ja -haastattelujen sekä kuolinilmoitusten ja muistokirjoitusten yhteydessä esitetyt muistamispyynnöt.

Rahankeräys saadaan toimeenpanna vain viranomaisen antamalla luvalla (rahankeräyslupa). Rahankeräyslupaa ei tarvita päiväkodin ryhmän, koululuokan tai vakiintuneen opinto- tai harrasteryhmän suorittamaan rahankeräykseen, jos rahankeräyksen toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa täysivaltainen henkilö. Rahaa saadaan kerätä esimerkiksi harrasteryhmän järjestämissä tilaisuuksissa, jos kerätyt varat käytetään harrastustoiminnan edistämiseen.

Rahankeräyslupaa ei tarvita myöskään kokoontumislaissa tarkoitetun yleisen kokouksen järjestäjän kokoukseen osallistuvien keskuudessa suorittamaan rahankeräykseen silloin, kun yleinen kokous järjestetään sisätiloissa.

Rahankeräyslupa, joka on aina määräaikainen, voidaan antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Rahankeräyslupaa on haettava kirjallisesti ja lupahakemukseen tulee liittää yksityiskohtainen keräys- ja käyttösuunnitelma.

Rahankeräyksen toimeenpanopaikan kihlakunnan poliisilaitos antaa rahankeräysluvan yhden kihlakunnan alueella toimeenpantavaan rahankeräykseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto antaa rahankeräysluvan yhden kihlakunnan aluetta laajemmalla alueella toimeenpantavaan rahankeräykseen.

Rahankeräyksen käytännön toimeenpanon voi hoitaa rahankeräysluvan saaja itse tai erillinen rahankeräyksen käytännön toimeenpanija. Rahankeräyksen käytännön toimeenpanijaa ei voida käyttää yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi toimeenpantavissa keräyksissä.

Rahankeräysluvan saajan on avattava kutakin rahankeräystä varten erillinen pankkitili tai erilliset pankkitilit (rahankeräystili). Lupaviranomainen voi myöntää poikkeuksen vaatimuksesta käyttää rahankeräystiliä sekä vaatimuksesta käyttää kutakin rahankeräystä varten erillistä rahankeräystiliä, jos tämä on keräyksen suppeudesta, keräystavasta, keräystoiminnan jatkuvuudesta tai muusta syystä johtuen perusteltua.

Rahankeräyksellä saadut varat on käytettävä rahankeräysluvassa määrättyyn käyttötarkoitukseen. Jos saatuja varoja tai osaa niistä ei voida käyttää rahankeräysluvassa määrättyyn tarkoitukseen, lupaviranomainen voi hakemuksesta muuttaa varojen käyttötarkoitusta.

Jos rahankeräyslupa on myönnetty kiinteän omaisuuden hankintaan tai perusparannukseen, ei kyseistä omaisuutta saa käyttää pysyvästi muuhun kuin lupapäätöksessä määriteltyyn käyttötarkoitukseen eikä omaisuuden omistus- tai hallintaoikeutta saa luovuttaa toiselle luvassa määrättynä omaisuuden käyttöaikana.

Luvan saajalla on tilitysvelvollisuus. Tilitys on toimitettava kuuden kuukauden kuluessa lupa-ajan päättymisestä luvan myöntäneelle viranomaiselle, jonka on tarkastettava ja hyväksyttävä tilitys.