Ennakonpidätyksen toimittaminen

Palkan tai palkkion maksaja toimittaa ennakonpidätyksen samalla kun maksaa veronalaisen suorituksen saajalle. Pidätettyvero maksetaan verotilille viimeistään ennakonpidätyksen toimittamista seuraavan kalenterikuukauden 12. päivänä. Samassa yhteydessä maksetaan työnantajan sosiaaliturvamaksu. Jos palkkio on satunnainen ja suuruudeltaan enintään 20 euroa ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa eikä maksaa sosiaaliturvamaksua, mutta siitä on annettava tiedot vuosi-ilmoituksessa ja se on saajalleen verollista tuloa.

Ilmoitusvelvollisuus riippuu siitä, onko kyseessä säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja vai satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja. Säännöllisesti palkkaa maksavan työnantajan ja satunnaisen työnantajan välillä on eroja maksu- ja ilmoitusvelvollisuuksissa. Kausiveroilmoittamisesta ja vuosiveroilmoittamisesta lisää verohallinnon sivuilta.
 
Kausiveroilmoitus
 
Vuoden 2010 alusta arvonlisävero, työnantajasuoritukset ja muut verotilille maksettavat oma-aloitteiset verot ilmoitetaan kausiveroilmoituksella ilmoitusjakson pituuden mukaisesti joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain.
 
Vuosi-ilmoitus

Jokaisen työnantajan ja muun ilmoitusvelvollisen tulee antaa Verohallinnolle vuosittain ilmoitus maksamistaan palkoista ja muista suorituksista, erilaisista tuloista, varallisuuseristä sekä veloista ja vähennyseristä. Nämä tiedot annetaan vuosi-ilmoituksella.
 
Pääsääntö on, että vuosi ilmoitus annetaan suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä. Ratkaisevaa vuosi-ilmoituksen antamisessa on maksuajankohta eikä se, miltä ajalta palkkaa tai muuta suoritusta on maksettu.

Ilmoituksen laiminlyönti voi johtaa laiminlyöntimaksuun.

Suorituksen saajan tosite

Maksetusta palkasta, palkkiosta ja muusta suorituksesta sekä toimitetusta ennakonpidätyksestä on suorituksen saajalle annettava tosite. Tosite on annettava viimeistään maksuvuotta seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä. Työsuhteen päättyessä tosite on annettava palkansaajan vaatimuksesta välittömästi. Tosite on vapaamuotoinen, mutta Verohallitus suosittelee, että se sisältää vähintään samat tiedot kuin vuosi-ilmoitus. Lisäksi tositteeseen on syytä merkitä työntekijältä perityt eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut. Usein tosite on joulukuun palkkanauha, johon on merkitty koko vuoden kertymätiedot.


Työntekijän työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu

Palkanmaksun yhteydessä työnantajien on ennakonpidätyksen toimittamisen lisäksi pidätettävä työsuhteisten työntekijöiden ennakkopidätyksen alaisesta palkasta palkansaajan työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Maksut peritään myös rajoitetusti verovelvollisen palkasta ja palkkiosta, jos hän on työsuhteessa maksajaan. Urheilijoiden palkkioista ei pidätetä työntekijän eläkemaksua ja työttömyysvakuutusmaksua.

Työnantaja maksaa työntekijöiden osuudet työeläkevakuutusmaksun yhteydessä eläkevakuutusyhtiöille ja tapaturma-, työttömyys- ja ryhmähenkivakuutusmaksun yhteydessä vakuutuslaitokselle.

Ennakkotiedot ja -ratkaisut

Useimmista verokysymyksistä voi saada etukäteen sitovan tiedon siitä, millaisia veroseuraamuksia yksittäisessä asiassa aiheutuu. Tällaiset sitovat ennakkokannanotot annetaan kirjallisen hakemuksen perusteella, ja ne ovat maksullisia. Maksut vaihtelevat hakijan ja verolajin mukaan. Hakemus on vapaamuotoinen. Siinä tulee kuitenkin selvästi esittää kysymys, johon haetaan vastausta. Hakijan on esitettävä myös asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys.

Verovirastot antavat maksullisten kirjallisten päätösten ohella myös maksutonta yleisneuvontaa.

Ennakkoratkaisu verovirastosta

Ennakonpidätyksen toimittamisvelvollisuudesta tai muista ennakonpidätykseen liittyvistä yksilöidyistä kysymyksistä, työnantajan sosiaaliturvamaksuun sekä rajoitetusti verovelvollisen lähdeveroon liittyvistä kysymyksistä voi hakea ennakkoratkaisua suorituksen maksajan kotikunnan verovirastolta. Ennakkoratkaisua voi hakea suorituksen maksaja tai suorituksen saaja itselleen tärkeässä tai poikkeuksellisessa tilanteessa. Samassa hakemuksessa voi esittää useitakin kysymyksiä. Ennakkoratkaisu on maksullinen.

Ennakkoratkaisu keskusverolautakunnalta

Verohallituksen yhteydessä toimiva keskusverolautakunta voi antaa rajoitetusti verovelvollisen lähdeverotusta koskevia ennakkoratkaisuja. Tämä edellyttää kuitenkin, että asiaan liittyy yleistä merkitystä tai suuri intressi. Keskusverolautakunta voi antaa myös tuloverotusta koskevan ennakkoratkaisun, jos lain soveltamisen kannalta tai verotuksen yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saada asia ratkaistuksi. Ennakkoratkaisu on maksullinen. Maksut määräytyvät hakijan mukaan. Päätöksestä voi valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ennakkotieto verovirastosta

Verotuksen toimittava verovirasto voi verovelvollisen yksilöidystä hakemuksesta antaa tuloveroa koskevan ennakkotiedon siitä, kuinka verovirasto tulee asiassa verotusta toimitettaessa menettelemään. Päätöksestä ei voi valittaa. Valitus on mahdollinen vasta toimitetusta verotuksesta.

Muutoksen hakeminen työnantajasuorituksia koskevaan päätökseen

Oikaisuvaatimus verovirastolle

Työnantajasuorituksia koskevasta päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla alueelliseen hallinto-oikeuteen ennen kuin päätöksen oikaisua on pyydetty verovirastolta. Veroviraston ennakkoratkaisua koskeva päätös on kuitenkin suoraan valituskelpoinen. Verovirasto oikaisee maksuunpano- tai palautuspäätöksen silloin, kun päätös on virheellinen. Oikaisu voidaan tehdä verovelvollisen hakemuksesta, valituksen johdosta tai muutoin todetun virheen johdosta. Hakemus työnantajasuorituksia koskevan päätöksen oikaisemiseksi on tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuraavan vuoden alusta lukien, jona päätös on tehty.

Valitus alueelliseen hallinto-oikeuteen

Työnantajasuorituksia koskevasta oikaisupäätöksestä saa hakea muutosta siltä alueelliselta hallinto-oikeudelta, jonka tuomiopiiriin suorituksen maksajan kotikunta kuuluu.

Muutoksenhakuaika

Päätökseen voi hakea muutosta viiden vuoden kuluessa alkuperäisen maksuunpanopäätöksen tekemistä seuraavan kalenterivuoden alusta lukien.

Ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä valitusaika on kuitenkin vain 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Muutosvaatimuksen sisältö

Muutoksenhaku on tehtävä kirjallisesti. Siinä on ilmoitettava, miten päätöstä vaaditaan muutettavaksi sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Muutosvaatimus on allekirjoitettava ja lisäksi siinä on mainittava muutoksenhakijan tai muun allekirjoittajan ammatti, kotipaikka ja postiosoite. Muutosvaatimukseen on liitettävä päätös, josta valitetaan sekä muut asiakirjat, joihin muutoksenhakija vetoaa.

Asiakirjojen toimittaminen

Muutosvaatimus on jätettävä määräajan kuluessa verovirastoon tai alueelliseen hallinto-oikeuteen. Asiakirjat voidaan lähettää myös postitse. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ovat perillä viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä.

Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus antaa siihen luvan. Valitusaika on 60 päivää hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaannista, kuitenkin siten, että valitusaika hallinto-oikeuden ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Päätöksen noudattaminen

Veroviraston päätöstä on noudatettava oikaisuvaatimuksesta tai valituksesta huolimatta kunnes oikaisuvaatimukseen tai valitukseen annetusta päätöksestä on saatu tieto.