Yhteenveto eri tulonsaajien ennakonpidätyksestä ja kulukorvauksista
![]() |
Urheiluseurat maksavat palkkaa, palkkiota tai muuta korvausta monille eri tulonsaajaryhmille. Urheiluseuran ennakonpidätysvelvollisuuden sisältö vaihtelee kussakin tulonsaajaryhmässä. Yleisperiaatteen mukaan ennakonpidätys kuitenkin toimitetaan aina palkkaa tai palkkiota maksettaessa. Jos kyseessä ovat pelkät luontoisedut tai kulukorvaukset, ennakonpidätystä ei toimiteta. Lisäksi on huomattava, että kulukorvausten on perustuttava todellisiin matkoihin.
A) Toimihenkilöt, valmentajat ja ohjaajat sekä erikoistapauksissa tuomarit
(Työsuhteiset EPL 13§ 1 mom. kohta 1)
Toimihenkilöt, valmentajat ja ohjaajat, joille maksetaan palkkaa, ovat työsuhteessa seuraan. Työsuhteisten henkilöiden palkasta toimitetun ennakonpidätyksen yhteydessä maksetaan myös työnantajan sosiaaliturvamaksu. Heille voidaan maksaa matkakustannusten korvauksia Verohallituksen antamien matkakustannuspäätösten puitteissa ja korvaukset ovat lopullisessa verotuksessa verottomia.
Tuomarit voivat olla työsuhteessa lajiliittoonsa. Tällöin liitto maksaa tuomareille palkan ja määrää heidät hoitamaan tehtäväänsä tiettyyn paikkaan tiettynä aikana. Sen sijaan tuomarin ja kilpailutapahtuman järjestävän seuran tai tuomarin ja tuomareita välittävän tuomariyhdistyksen välille ei normaalisti synny työsuhdetta.
B) Joukkueurheilijat
(Työsuhteiset EPL 13§ 1 mom. kohta 1)
Joukkueurheilijoiden urheilijapalkasta toimitetaan ennakonpidätys pääsäännön mukaan. Urheilijarahastoon siirrettävästä urheilutulosta ei ennakonpidätystä kuitenkaan toimiteta. Urheilemisesta saadusta palkasta maksetaan työnantajan sosiaaliturvamaksu. Työsuhteisille joukkueurheilijoille voidaan maksaa verottomia matkakustannusten korvauksia Verohallituksen matkakustannuspäätöksen mukaisesti.
C) Luottamushenkilöt ja luennoitsijat
(Ei työsuhdetta, mutta palkkaa EPL 13§ 1 mom. 2 kohta)
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot ja muut luottamustoimesta saadut korvaukset ovat palkkaa, vaikka kyseessä ei ole työsuhde. Henkilökohtaiset (usein kertaluonteiset) luento- ja esitelmäpalkkiot ovat myös palkkaa. Palkasta toimitetaan ennakonpidätys ja maksetaan työnantajan sosiaaliturvamaksu. Em. henkilöille voidaan työsuhteen puuttumisesta huolimatta maksaa lopullisessa verotuksessa verottomia matkakustannusten korvauksia Verohallituksen matkakustannuspäätöksen mukaisesti.
D) Yksilöurheilijat
(Ei työsuhdetta, urheilijapalkkio)
Yksilöurheilijan palkkiosta ei makseta työnantajan sosiaaliturvamaksua. Valmennusrahastoon siirrettävästä urheilutulosta ei toimiteta ennakonpidätystä. Kilpailun järjestäjäseura, urheilijan oma seura tai valmennusrahasto voi maksaa ilman ennakonpidätystä matkakulukorvauksia. Korvausten maksamisen perusteet ovat samat kuin työsuhteisilla. Urheilijalle maksetut matkakustannusten korvaukset ovat verovapaita myös lopullisessa verotuksessa.
E) Erotuomarit
(Ei työsuhdetta ja työkorvaus EPL 25§ 1)
Erotuomarit saavat kilpailujen järjestäjiltä palkkioita, jotka eivät perustu työsuhteeseen. Palkkiot ovat työkorvauksia. Työkorvauksesta ei toimiteta ennakonpidätystä, jos saaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Työkorvauksen saajalle voi ilman ennakonpidätysvelvollisuutta maksaa matkakulukorvauksia. Työkorvauksista ei makseta sosiaaliturvamaksua.
Lopullisessa verotuksessa matkakorvaukset katsotaan saajan tuloksi, jos yleishyödyllisiltä yhteisöiltä saatu Verohallituksen matkakustannuspäätöksen mukainen oman auton käytön korvaus ylittää 2 000 euroa ja päivärahojen määrä ylittää 20 päivärahan rajan kalenterivuodessa. Yli menevä osa ja muilta kuin yleishyödyllisiltä yhteisöiltä saadut matkakorvaukset ovat verotettavaa tuloa. Matkojen kuluista on kuitenkin vähennysoikeus.
F) Talkoolaiset, luottamushenkilöt ja muut harrastetyöntekijät
(Ei työsuhdetta, ei palkkaa)
Matkakulukorvauksista ei toimiteta ennakonpidätystä. Työsuhteen puuttumisesta huolimatta ei-työsuhteisille voidaan maksaa verovapaat Verohallituksen matkakustannuspäätöksen mukaiset oman auton käytön korvaukset 2 000 euroon ja 20 päivärahaan asti kalenterivuodessa
Yli menevä osa ja muilta kuin yleishyödyllisiltä yhteisöiltä saadut matkakorvaukset ovat verotettavaa tuloa, mutta matkojen kuluista on kuitenkin vähennysoikeus. Matka voi alkaa kotoa ja päättyä kotiin. Kustannusten korvauksista ei makseta työnantajan sosiaaliturvamaksua.
G) Joukkue- ja yksilöurheilijat
(Ei työsuhdetta, ei palkkaa)
Yleishyödyllinen yhteisö voi maksaa urheilijoille työsuhteen puuttumisesta huolimatta verovapaat Verohallituksen matkakustannuspäätöksen mukaiset oman auton käytön korvaukset. Saajalleen ne ovat verottomia 2 000 euroon ja 20 päivärahaan asti. Matka voi alkaa kotoa ja päättyä kotiin. Yli menevä osa ja muilta kuin yleishyödyllisiltä yhteisöiltä saadut matkakorvaukset ovat verotettavaa tuloa, matkojen kuluista on kuitenkin vähennysoikeus.
TAULUKKO Yhteenveto seurojen maksamista suorituksista
| Ennakonpidätys | Sotu-maksu | Lopullisessa verotuksessa veroton matkakorvaus |
Palkka – toimihenkilöt, valmentajat, ohjaajat | X | X | X |
Palkka – joukkueurheilijat | X (rahastossa ei) | X (myös siirrettäessä rahastoon | X |
Palkkio – luottamushenkilöt, luennoitsijat | X | X | X |
Palkkio – yksilöurheilijat | X (rahastossa ei) |
| X |
Palkkio - satunnainen luento ja esitelmä | X |
| X |
Ei palkkaa, palkkiota - yksilö- ja joukkueurheilijat |
|
| 2 000 €, 20 pr. (kotoa) |
Työkorvaus – erotuomarit | X |
| 2 000 €, 20 pr. (kotoa) |
Ei palkkaa, palkkiota tai työkorvausta |
|
| 2 000 €, 20 pr. (kotoa) |
