Työntekijöiden sosiaaliturva
Tavallisella työntekijällä tarkoitetaan seuran toimihenkilöitä, ohjaajia ja valmentajia, olivat he sitten suomalaisia tai ulkomaan kansalaisia. Tavallisella työntekijällä ei tarkoiteta urheilijoita.
Työnantajan sosiaaliturvamaksu
Kansaneläkelain ja sairausvakuutuslain mukaiset vakuutusmaksut suoritetaan ennakonpidätyksen yhteydessä. Työnantajan kansaneläkemaksu poistui vuoden 2010 alusta. Kansaneläkemaksun poistamisen jälkeen työnantajana sosiaaliturvamaksu sisältää vain työnantajan sairausvakuutusmaksun. Lain mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan työnantajan sosiaaliturvamaksuja tietyn prosenttiosuuden maksamistaan palkoista. Urheilijalle maksettavista urheilupalkkiosta ei suoriteta työnantajan sosiaaliturvamaksua mutta palkoista maksetaan.
Työnantajan eläkevakuutukset
Työnantaja on velvollinen järjestämään ja kustantamaan vähintään työntekijän eläkelain mukaiset vähimmäisvaatimukset täyttävän eläketurvan jokaiselle työntekijälleen, jonka palkka ylittää TyEL-rajan.
- Työnantajan on maksettava työntekijälle työansiota kalenterikuukauden aikana yhteensä vähintään 54,08 euroa (2012), jotta laki soveltuu. Laki ei siten koske alle määrätyn rajan kuukaudessa tienaavia työntekijöitä.
- Laki ei koske myöskään työntekijää, johon ei sovelleta Suomen lainsäädäntöä EY:n sosiaaliturva-asetuksen tai sosiaaliturvasopimuksen sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien määräysten perusteella;
- eikä työntekijää, jonka ulkomainen työnantaja lähettää Suomeen työhön ja jonka työskentely Suomessa tämän työnantajan palveluksessa kestää enintään kaksi vuotta.
Myöskään urheilijat, yrittäjät ym. eri lakien mukaan vakuutettavat eivät voi tulla lain soveltamispiiriin, sillä heidän vakuuttamisensa on säädetty muissa eläkelaeissa.
Vakuuttamisvelvollisuus koskee 18–68-vuotiaita työntekijöitä. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa ja päättyy täyttämiskuukautta seuraavana kuukautena. Eläkevakuutusmaksut on maksettava myös työssä olevasta eläkeläisestä.
Vakuuttamisvelvollisuus koskee 18–68-vuotiaita työntekijöitä. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa ja päättyy täyttämiskuukautta seuraavana kuukautena. Eläkevakuutusmaksut on maksettava myös työssä olevasta eläkeläisestä.
Vakuuttaminen on järjestettävä eläkevakuutusyhtiöissä, eläkekassassa tai eläkesäätiössä. Helpointa on ja tavanomaisinta on ostaa vakuutukset eläkevakuutusyhtiöstä. Eläketurvan kustantamiseksi perittävä työeläkevakuutusmaksu koostuu työnantajan ja työntekijän maksusta. Vakuutusta maksetaan tietty prosenttiosuus työntekijän ennakkopidätyksen alaisesta palkasta. Työnantaja hoitaa koko työeläkemaksun, myös työntekijöiden maksuosuuden, työeläkelaitokselle.
Lisää aiheesta voi lukea osoitteesta www.työeläke.fi.
Työnantajan tapaturmavakuutus
Työnantajan tulee ottaa tapaturmavakuutuslain mukainen vakuutus vakuutuslaitoksesta kaikille työsuhteessa oleville työntekijöille. Poikkeuksena ovat urheilijat. Työnantaja on vapaa vakuuttamisvelvollisuudesta, kunnes hänen kalenterivuoden aikana teettämiensä työpäivien lukumäärä on enemmän kuin 12.
Vakuutusmaksu riippuu muiden maksuperusteiden, kuten palkan suuruuden, lisäksi myös työhön liittyvien riskien suuruudesta. Vakuuttamisvelvollisella työnantajalla on pieni omavastuu kustakin työtapaturmasta, jollei vakuutusta ole vapaaehtoisesti ulotettu käsittämään myös tätä korvausvelvollisuutta. Korvaussummista säädetään tapaturmavakuutuslaissa.
Vapaaehtoinen lisävakuuttaminenkin on mahdollista. Näin työnantaja voi halutessaan ulottaa vakuutusturvan kattamaan muutkin kuin laissa määritellyissä olosuhteissa sattuneet työtapaturmat.
Työehtosopimusneuvotteluissa on lisäksi sovittu työnantajalle pakollisesta työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksesta.
Työnantajan työttömyysvakuutus
Työnantaja, joka on tapaturmavakuutuslain mukaan velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä, on velvollinen maksamaan myös työttömyysvakuutusmaksua. Työttömyysvakuutusmaksu ei koske urheilemista. Maksun perii vakuutuslaitos tapaturmavakuutuksen yhteydessä etukäteen yhdessä erässä tammikuussa. Maksun suuruuden vahvistaa valtioneuvosto vuosittain.
Sosiaalivakuutusmaksut
Sosiaalivakuutusmaksut
Ansiosidonnaisen sosiaalivakuutuksen kustannuksia katetaan työnantajien ja vakuutettujen maksuilla. Työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja ovat työnantajan sosiaaliturvamaksu, työttömyysvakuutusmaksu, työeläkemaksu ja tapaturmavakuutusmaksu. Vakuutetun sosiaalivakuutusmaksuja ovat sairausvakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu.
2012 | Työnantaja | Työntekijä |
Sotumaksu (=Sava) | 2,12 % | 2,04 % |
Työttömyysvakuutusmaksu |
|
|
- palkkasumma 1 936 500 € saakka | 0,8 % | 0,6 % |
- palkkasumman 1 936 500 € ylittävältä osalta | 3,2 % | 0,6 % |
Ryhmähenkivakuutus (keskimäärin) | 0,072 % |
|
Tapaturmavakuutus (riskin mukaan) | n. 0,3–8 % (2011) |
|
Työeläkemaksu |
|
|
Työnantajalla TyEL-perusmaksu yhteensä | 23,3 % |
|
josta alle 53 vuotiaan työntekijän maksuosuus on |
| 5,15 % |
ja 53 vuotta täyttäneen työntekijän maksuosuus on |
| 6,5 % |
Ei sotu-maksua: työ- ja käyttökorvaukset, urheilijan palkkiot, erotuomaripalkkiot