Vehkalahden Veikot ry
|
Vehkalahden Veikot on reilun 2 000 jäsenen yleisseura Kymenlaaksosta. Tänä vuonna 100 vuotta täyttävän seuran lajikirjoon kuuluu suunnistus, hiihto ja ampumahiihto, yleisurheilu, triathlon ja kuntourheilu. Lisäksi seuran kyläjaostoissa pelataan mm. lentopalloa, pesäpalloa, jalkapalloa ja salibandya. Vehkalahden Veikot on yleisseura, mutta samalla esimerkiksi yksi Suunnistusliiton vahvimmista seuroista. Nuorisotoiminta on erittäin aktiivista, ja tarjontaa löytyy laajasti, myös erityisryhmille. Seuralla selkeät suunnitelmat, visio ja strategia joita päivitetään ja toteutetaan määrätietoisesti. Koulutettuja ohjaajia/valmentajia toimii 150, muita 55. Vehkalahden Veikot on erittäin suuri toimija kokoisessaan kaupungissa. Seura tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin ja kyläosastoittain kylien kanssa. Aktiiviset kyläosastot mahdollistavat lähiliikunnan lähellä omaa kotia. Tämä on merkittävä asia laajalla maantieteellisellä alueella toimivalle seuralle. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös muiden seurojen, yritysten, lajiliittojen, urheiluakatemian, aluejärjestön ja Haminan varuskunnan kanssa. Suurikokoinen seura toimii täysin vapaaehtoispohjalta ja pystyy hyödyntämään koko yleisseuran voimaa isojen tapahtumien järjestämisessä. Seura järjesti kesällä 2011 jo kolmatta kertaa historiansa aikana suunnistuksen perinteisen Jukolan viestin, joka oli todellinen vapaaehtoistyön voimannäyte: tapahtuman toteuttamiseen osallistui yli 1 500 vapaaehtoista. Seura on järjestänyt myös muita suuria tapahtumia. Seuran toimintaa esitellään erilaisissa tapahtumissa ja vapaaehtoisten koulutukseen suunnataan paljon resursseja. Nuoria urheilijoita pyritään rekrytoimaan myös ohjaajiksi. Toimijoiden kiittäminen ja palkitseminen on osa toimintaa. Lisäksi seura tekee aktiivisesti esityksiä oman seuraväen palkitsemisesta myös ulkopuolisille tahoille. |
Vehkalahden Veikot ry
- Vehkalahdella toimiva yleisseura
- Lajit: suunnistus, hiihto, ampumahiihto, triathlon, yleisurheilu, kuntourheilu + kyläosastoissa: lento-, pesä-, jalkapallo ja salibandy
- Perustettu:1911
- Jäsenmäärä: 2044, Sinettiseura
- Puheenjohtaja: Marko Koskiaho
- Lisätietoja seurasta: www.vehkalahdenveikot.fi








