Operatiivinen työryhmä

  • Nimi, tehtävä, taustajärjestö?
  • 1 Aiempi kokemus seuratyöstä/ seuroihin liittyvästä työstä?
  • 2 Mitä odotat yhteisön yhteiseltä valinnalta? Miksi itse haluat olla mukana?
  • 3 Mitä itse lupaat tehdä yhteisen valinnan eteen?

Sirpa Korkatti, kehitysjohtaja, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry

1) Olen ollut mukana erilaisissa vapaaehtoisrooleissa Hämeenlinnan Hiihtoseurassa 20 vuotta, viimeksi puheenjohtajana vuoden 2010 loppuun.  Lisäksi olen toiminut Hiihtoliitossa liittovaltuuston puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä sekä erilaisissa työryhmissä. Työni puolesta olen ollut töissä Oulun NMKY:ssä, seurakehittäjänä Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ssä sekä viime vuodet SLU:ssa seuratoiminnan asiantuntijana ja nyt kehitysjohtajana.
2) Uudenlaisia ratkaisuja, konkreettisia tuloksia, asioiden parantumista, yhteistyön lisääntymistä
3) Rakentaa avoimen, toimijalähtöisen prosessin, kuulla ja kuunnella, johtaa prosessia eteenpäin tavoitteellisesti, tuoda konkreettiset tavoitteet esitykseen kesäkuussa.

Pasi Mäenpää, strategiset erityistehtävät, Nuori Suomi ry

1) 15v urheilijana kolmessa palloilulajissa ja yleisurheilussa. 15 v erilaisia seuratehtäviä vapaaehtoisena valmentajana, nuorisopäällikkönä ja jaostosihteerinä. 2,5v Tampereen Pyrinnön yleisurheilun päätoimisena valmennuspäällikkönä ja nyt kolmas vuosi kentän laidalla urheilevien poikien isänä. Valtakunnan tasolla yli 10 vuotta yhteistyötä lajiliittojen, aluejärjestöjen ja Sinettiseurojen kanssa, sekä kokemuksia seuratoiminnan kehittämistuista ja muiden pohjoismaiden urheilujärjestelmistä.
2) Rytminvaihdosta, kokonaisuuden selkeytymistä ja laadun eri osa-alueiden syvenemistä. Seuratoiminta on urheilu- ja liikuntakulttuurimme iso ja keskeinen peruspalikka.
3) Olla aktiivinen kuuntelija, pohtija, tietojen kiteyttäjä ja kehitysehdotusten tekijä.

Heli Hämäläinen, Harrastevoimistelun ja seuratoiminnan kehityspäällikkö, Voimisteluliitto 

1) Olen toiminut liikuntaseura Vihti-Gymissä vuosina 1986-2009 mm. valmentajana, eri laisten työryhmien jäsenenä, johtokunnassa, viisi vuotta puheenjohtajana sekä Vihti-Gymin ja Vihdin Pallon palkattuna toiminnanjohtajana. 
2) Odotan että valtakunnallinen liikunta-alojen toiminta ja organisaatio selkiytyisivät. Toimintojen päällekkäisyyksiä voitaisiin poistaa ja resursseja kohdentaa paremmin seurojen työtä tukevaksi. Haluan kehittää uudenlaisia järjestelmiä ja toimintatapoja, joilla seuran arkityö helpottuisi ja seurojen laadukas työ tulisi näkyväksi.
3) Lupaan omassa työssäni Voimisteluliitossa toteuttaa valtakunnallisella tasolla tehtäviä päätöksiä ja kehittää liiton toimintatapoja, niin että ne tukevat seurojen sekä muiden liittojen toimintaa. Laitetaan hyvä kiertämään!

 

Kari Ekman, Seuratoiminnan kehittäjä, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu

1) Pitkä ja monipuolinen kokemus seura- ja järjestötasolla liikunnan ja urheilun eri osa-alueilta, niin päätoimisena työntekijänä, kuin myös pelaajana, vanhempana, vastuuvalmentajana, luottamushenkilönä, kehittäjänä ja kouluttajana.
2) Pitkäjänteistä, jatkuvaa suunnittelu ja kehittämistoimintaa, josta löytyy erilaisia polkuvaihtoehtoja seurojen ja järjestöjen tarpeisiin. Haluan olla mukana kehittämässä suomalaista urheilutoimintaa pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti.
3) Parhaani.

Nina Kaipio, seurapalvelupäällikkö, Suomen Ratsastajainliitto ry,

Vastaan Ratsastajainliiton seura- ja aluetoiminnasta sekä kuntoliikunnasta.
1) Olen vastannut Ratsastajainliiton seuratoiminnasta nyt pari vuotta. Olen ollut itse aktiivinen seuratoiminnassa pienestä heppatytöstä saakka. Nyt olen mukana eri järjestöissä vapaaehtoisena. Erityisesti olen mukana lasten ja nuorten toiminnassa.
2) Odotan uusia avauksia, rohkeutta tehdä uusia päätöksiä. Haluan ravistella vanhoja käsityksiä ja olla mukana tuomassa tuoretta, uutta ääntä ryhmään. Haluan myös olla mukana vaikuttamassa, viedä myös ratsastusseuroille uutta tietoa ajan ilmiöistä. Haluan, että olemme mukana muutosten virrassa, edelläkävijöinä ja suunnannäyttäjinä. Olen utelias ja kiinnostunut, haluan oppia ja olla mukana viemässä visiota eteenpäin.
3) Lupaan olla aktiivinen, kysyä ja kyseenalaistaa. Lupaan olla rohkea ja innostunut, tuoda pienen ihmisen/seuratoimijan äänen mukaan ryhmään.

 

Rainer Hirvonen, Suomen Ampumaurheiluliitto

1) Ampumaurheiluliiton tulevaisuusryhmässä syksystä 2010 ja sen vetäjänä vuoden 2011 alusta
2) Konkreettista tukea seuroille sekä tekemisenä että materiaali-/tietotaito tukena.  Olen mukana, koska haluan olla rakentamassa seuratoimintaa niin, että se täyttää tehtävänsä tärkeimpänä tekijänä  liikunnan laadun ja määrän/hyvinvoinnin lisäämisessä yhteiskunnassa. 
3) Tuon oman osaamiseni ryhmään ja teen yhteistyötä muiden kanssa parhaiden käytäntöjen aikaansaamiseksi ja niiden käyttöönottamiseksi.

 

Jorma Mäkipää, projektipäällikkö, Suomen Urheiluopisto Vierumäki

1) Seurojen toiminnan laadunarviointi- ja kehittämistyötä Palloliiton ja Jääkiekkoliiton kanssa vuodesta 2003 alkaen. Seurajohtamiskoulutusten kouluttajana Vierumäellä yhteistyössä eri lajiliittojen kanssa, Liikunnan Ammattitutkinnon seuratoiminnan suuntautumisen koulutusvastaava, seuratoiminnan valinnaisen opintokokonaisuuden suunnittelu ja vetäminen LPT -opiskelijoille, seurakehitysprojekteja yksittäisten seurojen kanssa.
2) Saisimme yhteisiä näkymiä tulevaisuudelle ja kohdennettua voimavaroja Suomalaisen liikunnan ja urheilun edistämiseksi. Olen saanut itse paljon olemalla mukana liikunnan parissa, ja toivon, että voin antaa jotain takaisin olemalla mukana kehitystyössä.
3) Innostua ja innostaa muita mukaan uuden tekemiseen.

Eerika Laalo-Häikiö, järjestöliikunnan päällikkö, Kuntoliikuntaliitto

1) Olen aloittanut ala-asteiässä voimisteluseurassa ja siitä lähtien ollut mukana liikkujana, kilpaurheilijana, ohjaajana, valmentajana ja johtokuntalaisena. Nyt olen seuran varapuheenjohtaja, aikuisten ohjaaja, sinettiseuravastaava sekä liikuntatoiminnan kehittämistiimin vetäjä. Lisäksi perheen kautta on tullut koluttua jalkapallo-, jääkiekko- ja golfseuratoimintaa.
2) Yhteisen valinnan kautta haluan selkeyttää ja helpottaa erityisesti seuratoimijoiden arkea. Muutosta on ilmassa ja nyt on hyvä aika tehdä suuria päätöksiä ja luoda uutta toimintatapaa. Haluaisin saada liikuntajärjestöjen keskuuteen yhdenmukaisen ja selkeän ajatuksen seuratoiminnasta kokonaisuutena – pois vastakkainasettelusta!
3) Lupaan olla aktiivinen kuuntelija ja viestin viejä omissa verkostoissani. Joka päivä niin työssä kuin vapaa-ajalla toimin urheiluseurojen hyväksi.

Jukka Nieminen, TUL:n Tampereen piirin toiminnanjohtaja

1) Olen toiminut järjestötyössä ja kuntasektorilla mukana työni puitteissa sekä luottamushenkilönä erilaisissa strategia-, tulevaisuus- ja suunnitteluryhmissä. Useimpien ryhmien keskeisenä ajatuksena on ollut seuratyön kehittäminen, aitojen yhteyksien luominen, hanketukeminen sekä käytännön seuratyössä toimivien jaksamiseen panostaminen seuratoiminnan kehittymiseksi. Olen käytännön seuratyössä mukana koko ajan.
2) Suomalainen seuratyö on monimuotoista ja monitasoista, mikä tarvitsee tuekseen monenkirjavaa osaamista sekä motivoivaa ymmärtämistä sekä kyselemistä. Odotan monesta suunnasta lähestyvää vapaaehtoisuuden ja ammattimaisuuden tukityötä ja siksi olen myös mukana!
3) Kysellä, kiertää, kuunnella ja myös tehdä toimenpide-esityksiä.