Kysely seurojen palvelutarpeista

Suomen Liikunta ja Urheilu ja sen jäsenjärjestöt, tekivät viime syksynä päätöksen yhteisistä valinnoista, joilla varmistetaan suomalaisen liikunnan ja urheilun eteenpäin meno. Yksi valinnoista on seuratoiminnan laadun kehittäminen, johon tämä kysely liittyy.

Tällä kyselyllä keräämme seuratoimijoiden näkemyksiä siitä, millaisia palveluita koette tarvitsevanne urheiluseuratoiminnan tueksi. Samanaikaisesti selvitämme, mitä palveluja eri tahot tällä hetkellä tarjoavat. Tavoitteena on löytää olemassa olevat päällekkäisyydet, tunnistaa seurojen tarpeet sekä sen pohjalta kehittää seurojen palvelua.

Kyselyn vastausaika on lyhyt, viimeinen vastauspäivä on sunnuntai 1.4.2012.  Kyselyyn vastaaminen vie aikaa alle 20 minuuttia. Koostamme vastauksista sekä valtakunnallisen että järjestökohtaisen yhteenvedon.

Valitettavasti on mahdollista, että saat tämän kyselyn useammalta taholta. Yksi vastauskerta kuitenkin riittää / henkilö. Ei haittaa, jos samasta seurasta tulee usean eri henkilön vastauksia. Tärkeintä on saada seuratoimijoiden näkemyksiä seurojen palvelutarpeista.

Tämän kyselyn ja monien muiden toimenpiteiden tuloksena rakennamme näkyä yhteisistä toimenpiteistä, joilla parhaiten voimme auttaa seuroja onnistumaan. Tavoiteasettelu valmistuu 12.6.2012 mennessä.

Suomenkieliseen kyselyyn pääset vastaamaan tästä linkistä:
https://www.surveypal.com/app/f?_d=0&_sid=28521475&_k=-rzf0da3SH9dZKJEKNQBITHFTNgSZzHQcSkhEhnaATxrAtRoow3f6KPgI2lVIpko

På svenska:
https://www.surveypal.com/app/f?_d=0&_sid=29336416&_k=5K_ZpYiMqroIcPv13NRwV8Ykch1_N0d3LwLSpz70EfH0D1eNLXJxecvgBuf-eg_L

Kiitos jo etukäteen avustasi!

Lisätietoja kyselystä ja siihen liittyvästä prosessista:
Sirpa Korkatti, kehitysjohtaja, SLU, 044 276 7270, sirpa.korkatti@slu.fi.