Yhteinen valinta on yhdessä tekemistä

Seuroissa tehtävä työ on suomalaisen liikunnan ja urheilun kannalta yksi keskeinen peruskivi. 10 000 seuraa toimii jokainen omalta arvopohjaltaan ja omien tavoitteidensa ja visioidensa suuntaisesti. SLU:n ja sen jäsenjärjestöjen tehtävänä on tukea ja auttaa seuroja onnistumaan omassa työssään.

SLU:n syyskokouksessa koko yhteisö hyväksyi viisi valintaa yhteiseen tekemiseen ja SLU ottaa johdettavakseen seuratoiminnan valinnan. 

Mistä on kysymys?

Yhteisesti olemme todenneet erilaisissa foorumeissa, että nykyisillä toimintatavoilla emme voi saavuttaa visiotamme olla maailman liikkuvin urheilukansa 2020. Seuratoiminnan laadun kehittämisessä on kyse ennen kaikkea siitä, millaisia tukitoimia ja palveluita me yhteisönä seuroille tarjoamme. Miten pystymme parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan seuroja niiden toiminnassa?

Hankkeella on operatiivinen työryhmä, joka antaa enemmän aikaansa yhteiseen tekemiseen. Työn tukena toimii johtoryhmä, joka varmistaa että prosessi etenee ja päättää mitkä asiat ja esitykset viedään SLU:n vuosikokouksiin päätettäväksi. Ryhmien lisäksi haluamme mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet!

Mitä jokainen meistä voi tehdä ihan heti?

  • Omaa tekemistä voi muuttaa heti! Siihen ei tarvita erillisiä ohjelmia.
  • Omaa osaamista ja tekemistä voi jakaa muille heti! Osallistumalla yhteiseen työhön ja laittamalla tietoa konkretiasta, jota voimme yhdessä hyödyntää.
  • Miten sinä ja sinun organisaatiosi haluatte olla tässä mukana? Tapoja löytyy monia, millainen tapa on sinulle sopiva?
Seuraa viestejä ja laita eteenpäin omille verkostoillesi!
 

Seuratoiminnan laadun kehittäminen on meidän kaikkien asia. SLU vastaa kokonaisuudesta, sen valmistelusta ja etenemisestä, mutta itse työ, se tehdään yhdessä. Tarjolla on monenlaisia tapoja osallistua ja jokaiselle löytyy varmasti omansa.

Toiminta on prosessi, jonka alkuvaiheessa täytyy löytää yhteinen kuva siitä, millaisena tämän päivän seuratoiminnan näemme. Sen jälkeen voimme määritellä koko prosessin tavoitetilan, laadun määritelmän ja pääsemme kehittämään työkaluja, toimintatapoja jne. Prosessin edetessä löytyy ja rakentuu myös erilaisia rooleja. Seurojen kuuleminen ja seurojen tilanteen tunteminen on tietysti keskiössä. Se tullaan varmistamaan monin eri tavoin työn aikana.