Olemme kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita Saimaan Ammattikorkeakoulusta Lappeenrannasta. Yhteinen kiinnostuksen kohde meillä on muun muassa liikunnan harrastaminen. Saila bongasi voimakaksikko mahdollisuuden netistä ja keksi heti haastaa Elisan matkaansa. Vaikka liikunta on osa molempien arkea, kevät oli ollut juuri sellaista aikaa ettei liikuntaa ollut ehtinyt harrastaa niin paljon kuin olisimme halunneet. Voimakaksikko-kisaan osallistumiseen houkutteli erityisesti mahdollisuudet kokeilla erilaisia uusia lajeja. Myös kuntotestaus toimi hyvänä ”motivaattorina”. Mukaan ilmoittautuessamme emme oikeastaan tienneet edes mihin kaikkeen ryhdyimme. Matkan varrella selvisi aina enemmän mistä on kyse. Emmekä ole laisinkaan katuneet mukaan lähtöä, päinvastoin kokemus on ollut todella antoisa ja mielenkiintoinen.
Voimakaksikkomme ”ura” lähti käyntiin kuntotesteillä, mitkä sujuivat melko hyvin, toki parannettavan varaakin vielä jäi. Kuntotestin innoittamana lähdimme kokeilemaan erilaisia lajeja. Myös omaan itsenäiseen liikuntaan tuli kiinnitettyä enemmän huomiota kuntotestistä saamamme kirjallisen ohjeen vinkeillä. Pystyimme kiinnittämään enemmän huomiota liikunnan laatuun ja monipuolisuuteen. Opiskelun myötä olemme nähneet usein, joten se on mahdollistanut päivittämään liikuntakokemuksemme toisillemme ja samanaikaisesti toisen tuki on myös kannustanut liikkumaan.
Positiivisena yllätyksenä meille tuli, että pääsimme jatkoon. Innolla jäimme odottamaan mikä lajiksemme valikoitui. Muutaman viikon kuluttua selvisi, että se on miekkailu, jota emme osanneet odottaa, vaan mielessämme pyörivät perinteisemmät lajit. Miekkailun opetteleminen on tuonut haasteita tullessaan ja samalla se on ollut hauskaa. Vaikka laji on vaikea ja vaatii kärsivällisyyttä, rento ja positiivinen asenne on auttanut pääsemään edes hieman miekkailun maailmaan.
Parasta tässä ”projektissa” on ollut mukana oleminen kokonaisuudessaan ja uusien kokemuksien saaminen. Oli hienoa todeta, että kunto voi kohentua niinkin lyhyessä ajassa kuin mitä kuntotestien väli oli. On ollut myös erittäin mukavaa tutustua myös kahteen muuhun voimakaksikko pariin täällä ja lajien edustajiin. Kiva nähdä vielä muut voimakaksikko finalistit ja päästä samalla kokeilemaan myös heidän lajejaan ja opastaa miekkailua omilla taidoillamme. Siitä tulee varmasti hupia!