Olemme molemmat perheellisiä äiti-ihmisiä. Riitta asuu puolisonsa kanssa kahdestaan, koska lapset ovat jo lentäneet pesästään maailmalle. Eijan kolmesta lapsesta on enää yksi kotona vanhempiensa ilona. Työskentelemme molemmat vanhusten hoitotyössä hoitajina kainuun maakunta -kuntayhtymässä.
Yhteisiä lenkkejä ja liikunnallisia hetkiä olemme viettäneet kesän aikana satunnaisestikeskittyen vesijumppaan, koska vuorotyö ja eriaikaiset lomat ovat vaikeuttaneet tapaamisia. Toistemme liikkumisen tilannetta olemme päivittäneet puhelimitse, samalla kannustaen toisiamme liikkumaan. Varsinaiseen lenkkeilyyn, kuten sauvakävelyyn ja pyöräilyyn ym. olemme saaneet kavereita mukaan. Mainittakoon Riitan lenkkeilykaverina on ollut tytär ja koira. Eijan seurana ovat toimineet lapinkoira Noora ja tytär Pinja.
Näin kesällä maaseudulla omakotitaloissa asuvina saamme hyötyliikuntaa monipuolisesti: esim. ruohikonleikkaaminen, puutarha- ja halkotyöt, marjastus ja sienestys. Näitä touhuja tehdessä fyysisen liikunnan lisäsi on myös mieli virkistynyt ja kotihommat tulleet tehdyksi.
Syvävesialtaana meillä ovat kesän aikana olleet pääasiassa luonnonkauniit järvet ja taustamusiikkina lintujen liverrys. Ohjausta jumppaan olemme saaneet kirjallisuudesta ja osallistumalla ohjattuihin vesijumppiin. Täällä pitkien välimatkojen alueella oli vaikea löytää yhteistä aikaa nimetyn ohjaajan kanssa, joten luovuimme siitä.
Kokemukset voimakaksikkokisasta ovat olleet positiivisia. Alkukeväällä saimme tutustua Kainuun toisiin voimakaksikkopareihin ja he olivat mukavia ja iloisia kilpakumppaneita. Tapaamiset olivat leppoisia ja innostavia. Ohjaajille kiitos iloisesta ja ystävällisestä ohjauksesta. Lajikokeilut, joita alkuesittelyssä luimme oli hyvin vähän, näitä jäimme kaipaamaan. Toimittaja Sanna oli myös rempseällä otteella innostamassa radio-ohjelman tekoon.
Syy, miksi lähdimme tähän kisaan oli kokeilunhalu ja seikkailumieli. Kilpailun ajatus oman ja parin yhteisen kunnon kohentamisesta oli kannustava. Siis olimme kaikki kilpailemassa itseämme parempaan kuntoon eikä tarvinnut verrata omaa kuntoa toisen kuntoon. Tällainen ajattelu sai innostumaan kuntoilusta ja tiedostamaan, että kuntoilulla saa tehtyä itselleen hyvää. Myöskin esittelyssä mainituit lajikokeillut kiinnostivat ilmoittautumaan kisaan.
Myös Suomi-Ruotsi ottelu oli kiinostava porkkana kisassa.
Parasta tässä voimakaksikkokisassa oli liikunnan ilo, uudet tuttavuudet ja kokemukset.