Me tiedettiin heti, että tää on meidän juttu! Suomen liikuttavin kilpailu, kerrankin kilpailu, jossa saa laittaa itsensä todella likoon, saa tutustua uusiin liikuntalajeihin ja ylipäänsä vaan liikuttaa ruumista enemmän kuin ennen ja nyt vieläpä hyvällä syyllä! Ja meiltähän, kun ei vauhti lopu.. Irlannin nummille vaeltamaan ja vau! Tässä sitä nyt ollaan. Tässä oli juuri se lisäpotku liikuntaan, jota oli etsitty ja kaivattu uutta motivaatiota antamaan.
Ollaan molemmat Toholammin kunnantalolla konttorirottina ja oltu siellä jo aika kauan... Työskentelemme tietokoneen äärellä, aivonystyrät äärimmilleen viritettyinä taloushallinnon kiemuroiden parissa. Silti olemme äitejä isolla Ä:llä, vaimoja isolla V:llä, naisia isolla N:llä eli kaikkea sitä mitä olemme olemme täysillä!
Voimakaksikkokisassa parasta on ollut liikunnan tuleminen jokapäiväiseksi osaksi elämää. Olemme vuosien mittaan harrastaneet liikuntaa, mutta säännöllisyyden kanssa on ollut vähän niin ja näin. Nyt yhdessä koettu puolenvuoden mittainen haaste on lisännyt liikuntaintoa niin määrällisesti kuin laadullisesti. Tutustuminen uusiin, ennestään outoihin lajeihin on rikastuttanut ja monipuolistuttanut liikuntaharrastustamme entisestään.
Lisäksi olemme lajikokeilujen myötä saaneet tutustua aivan ihaniin liikuntakärpäsen puraisemiin ihmisiin, jotka ovat suurella sydämellä johdattaneet meitä, heille jo niin tavanomaisiksi tulleiden lajien syövereihin. Se into jolla he ovat meitä opettaneet ei ole voinut olla tarttumatta. Ja niinpä kahvakuulasta tuli meille uusi juttu ja siihen paneudumme tulevana syksynä oikein todenteolla.
Nyt olemme raivanneet kalentereihimme lisää tilaa liikunnalle, siirtäneet sohvapöydät nurkkaan ja tehneet olohuoneistamme venyttely- ja jumppahuoneita. Iloisella mielellä ja reippaalla asenteella toivomme viestivämme liikunnan riemua sekä kotona että työpaikalla. Allekirjoitamme myös sen mitä Alexander Stubb sanoo: ”tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisäenergiaa päivään”. Ja näin olimme todistaneet työtovereidemme epäilyt vääriksi sillä kuntomme kohosi huimasti kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Se on asia joka kannustaa meitä edelleenkin suuntaamaan kohti uusia haasteita.
Voimakaksikkokisaan osallistuminen on tuonut sisältöä elämään ja auttanut jaksamaan henkisesti paremmin. Parin kanssa tämä on ollut entistä antoisampaa. Vaikka meillä ei ollut muita kisapareja alkukarsinnoissa, kisasimme keskenämme ja kannustimme toisiamme. Ja tässä on tulos. Hyvä ME!
Maija ja Ritva
Ritva ja Maija