Voimakaksikon muodostavat Asko Leppänen 50 -vuotias Linja-autonkuljettaja Pihtiputaalta ja Harri Lehto 51-vuotias erityisluokanopettaja Äänekoskelta.
Asko:
Lopetettuani tupakanpolton n. 3 vuotta sitten, jonka seurauksena paino nousi huomattavasti. Ammatistani johtuen liikunta on jäänyt vähille.
Ajattelin että, voimakaksikosta saan motivaatiota muiden samanhenkisten ihmisten kanssa liikkumiseen. Ja totisesti, voimakaksikko muutti täydellisesti niin ruokailutottumukset, kuin liikkumisenkin.
Nykyään käyn kuntosalilla n. 3-5 kertaa viikossa sekä, pyöräilen, että kävelen.
Ruokavaliostani olen jättänyt kaikki rasvaiset ja makeat välipalat pois, joita tuli syötyä tauoilla.
Näistä johtuen kuntoni on noussut jatkuvasti sekä, painoni on laskenut jo n. 12kg !
Täytyy vain todeta, että olen löytänyt kuntoilun ilon uudestaan, joka oli kateissa yli 30 vuotta !
Harri:
Lähdin mukaan koska halusin hakea haastetta jälleen kerran omaan liikkumiseen. Samoin kuntotestit motivoivat lähtemään mukaan. Toki ajattelin, että tuskin edes pääsen kisaan, laitoin vain ilmoituksen radio Keski-Suomen sivulle.
Alku- ja loppumittausten välillä treenasinkin aktiivisesti, kevättalvella hiihtoa, saliliikuntaa ja myöhemmin keväällä rullaluistelua. Päästiin sitten jatkoon Askon kanssa. Kesälajiksemme tuli Parkour. Laji oli meille molemmille uusi, mutta harjoittelu sen parissa on ollut antoisaa. Ohjaaja oli myös loistava.
Parasta kisassa on ollut omaan pariin ja muihin kisailijoihin tutustuminen. Samoin kuntotesteistä sai hyvää ja asiantuntevaa palautetta ja valmiin treeniohjelman tulevaisuutta varten.
Voimakaksikkokisa on tuonut taas esille meille molemmille sen kuinka tärkeää terveysliikunta on jaksamisen kannalta. Asko on löytänyt motivaation liikkumiseen monen vuoden jälkeen, ja molemmat ovat tiedostaneet terveellisten elämäntapojen ja liikunnan tärkeyden keski-ikäiselle suomalaiselle miehelle. Myös uutta on opittu Parkour- harjoitusten myötä. Motivaatio on säilynyt voimakaksikon loppumetreille asti.