Seuratoiminnan tulevaisuus 2020 -neuvottelukunta

Suomalaisen liikunta- ja urheilutoiminnan ydin on seuratoiminta – vai onko? Tätä ja muita seuratoiminnan ydinkysymyksiä on tarkoitus pohtia laaja-alaisessa liikuntajärjestöjen ja julkisen hallinnon yhteisessä neuvottelukunnassa.

Neuvottelukunnan taustalla on seuratoiminnan kehittämistuen pilottihanke, jonka ohjausryhmä oli hyvä keskustelupaikka seurojen kehittämiselle hanketoiminnan avulla. Seuratoiminnan kehittämistuen vakinaistamisen ja ennen kaikkea Visio 2020:n myötä on todettu tarve liikuntapoliittiselle keskustelufoorumille, jonka keskiössä on seuratoiminnan kokonaisuus – urheiluseuratoiminnan visio 2020.

Seurojen toiminnalle on kysyntää niin ihmisten kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Toiveita ja vaatimuksia on paljon, mutta miten seuroja aidosti autetaan? Mikä on julkisen hallinnon resurssistrategia paikallisen kansalaistoiminnan tukemiseksi? Miten järjestöt onnistuvat seurojen käytännön tukitoiminnassa? Toimenpiteitä ja auttajia on paljon, mutta palvelutarjotin on hyvin hajanainen.

SLU kutsuu neuvottelukunnan pohtimaan seuratoiminnan tulevaisuutta. Neuvottelukunnan puheenjohtajina toimivat SLU ry:n puheenjohtaja Timo Laitinen ja opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntajayksikön johtaja Harri Syväsalmi. Neuvottelukunnan koko on 23 edustajaa. Neuvottelukunnan jäsenen ollessa estynyt, hän voi kutsua varahenkilön taustayhteisöstään. Lisäksi neuvottelukunnan kokouksiin kutsutaan seuroja esittelemään omaa toimintaansa ja toiminnan haasteita ja keskustelemaan haasteiden ratkaisuista.

Neuvottelukunta kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa puolen päivän seminaariin.  Päivä koostuu valmistelluista esityksistä ja yhteisestä keskustelusta, jonka pohjalta pyritään tekemään liikuntapolitiikkaa tai laaja-alaista yhteistyötä suuntaavia lausumia ja päätösesityksiä.

Neuvottelukunta aloittaa työskentelynsä syksyllä 2011 ja sen toimikausi päättyy vuoden 2012 lopussa.

Lisätietoja neuvottelukunnasta antaa järjestöpalvelujohtaja Rainer Anttila, puh. 040 716 4900, rainer.anttila@slu.fi.   
 

Seuratoiminnan tulevaisuus 2020 -neuvottelukunnan jäsenet

LaitinenTimoSLU
SyväsalmiHarriOKM
TolonenHannuOKM
VirtaSariTUL
HuttunenTimoPalloliitto
BraxTuijaEduskunta
MattilaPirkkoEduskunta
BäckmanTimoSuomen Jääkiekkoliitto
Siika-ahoSeppo Suomen Lentopalloliitto 
RehulaJuhaSuomen Kuntoliikuntaliitto
PalmiKirreSuomen Suunnistusliitto
KorsumäkiTimoHämeen Liikunta ja Urheilu
KilpinenPetteriNuori Suomi 
OksanenMichaelFinlands Svenska Idrott
PartanenKirstiSuomen Voimisteluliitto Svoli 
SistonenMarkku Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu 
HätinenPekkaSuomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU 
KekkonenTimoSuomen Salibandyliitto 
LaineKalleSuomen Miekkailuliitto
LauslahtiSannaSuomen Uimaliitto
KoskiPasiLounais-Suomen Liikunta ja Urheilu 
AaltoHarriSuomen Urheiluliitto
VuolanneAnttiTUL