SLU ry:n valiokunnat vuoden 2012 loppuun asti

SLU ry:n kevätkokous 5.5.2011 nimesi SLU:lle viisi valiokuntaa.  Nimetyt valiokunnat ovat johtamisvaliokunta, viestintävaliokunta, jäsen- ja seurapalveluvaliokunta, vaikuttamisvaliokunta (vaikuttaminen paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti) ja eettinen valiokunta. Valiokuntien toimikausi kestää strategiakauden 2010-2012 loppuun asti.

Valiokuntien työtä ohjaavat yhteinen visio ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020” ja SLU:n strategia. Valiokuntien tehtävä on kanavoida jäsenjärjestöjen ja liikuntakulttuurin näkemykset ja osaaminen mukaan SLU:n työhön. Valiokunnat toimivat verkostoitumisen paikkana ja tarjoavat mahdollisuuden kokemusten ja näkemysten vaihtamiselle eri osa-alueista kiinnostuneille ihmisille. Valiokunnat kokoontuvat 2-6 kertaa vuosittain. 
Laadukkaan työskentelyn mahdollistamiseksi valiokuntien koko rajoitetaan pääsääntöisesti 10 henkilöön / valiokunta. Valiokuntien puheenjohtajina toimivat pääsääntöisesti SLU:n hallituksen jäsenet. Valiokuntiin halutaan saada mahdollisimman vahvaa ja monipuolista osaamista valiokunnan toiminta-alueelta. Johtamisvaliokunnan muodostavat SLU:n puheenjohtajisto sekä pääsihteeri, eikä siihen haeta muita jäseniä.

Lisätietoja valiokunnista antaa pääsihteeri Teemu Japisson 0400-878 949, teemu.japisson@slu.fi.

 

Valiokuntien tehtävät ja kokoonpanot vuoden 2012 loppuun:


Vaikuttamisvaliokunta

SLU:n vaikuttamisvaliokunta valmistelee suomalaisen liikuntapoliittisen vaikuttamisen linjauksia Suomessa ja ulkomailla. Vaikuttamisen tavoitteena on turvata kansalaistoiminnan elinvoima ja korostaa liikunnan hyvinvointivaikutuksia koko väestöön.   Valiokunta monitoroi toimintaympäristöä, sen muutoksia ja tulevaisuuden kehitystrendejä. Keskeiset vaikuttamistahot ovat poliittiset päättäjät ja viranomaiset valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla sekä EU instituutiot.
Valiokunnan jäseniltä edellytetään kiinnostusta liikuntapoliittiseen vaikuttamiseen kansallisella, kunnallisella tai EU-tasolla. Erityisesti arvostetaan kokemusta poliittisesta päätöksenteosta ja politiikkaan vaikuttamisesta, kansainvälisestä toimintaympäristöstä tai liikuntapolitiikasta. Lisävahvuudeksi katsotaan erityisalueiden kuten juridiikka, talous yms. tuntemus.  
Kokoonpano:
Puheenjohtaja Sirpa Paatero ja jäsenet Ari Koskinen, Tiina Kivisaari, Tommi Lanki, Birgitta Kervinen, Michael Oksanen, Roope Takala, Juha Laitinen, Sari Rautio, Hannu Rautiainen, Maria Laakso, Pirjo Rusanen ja Miikka Neuvonen.
Lisätietoja vaikuttamisvaliokunnasta antaa valiokunnan esittelijä, yhteysjohtaja Petri Heikkinen, SLU, puh. 040 162 5522, petri.heikkinen@slu.fi. 
 

Viestintävaliokunta

Viestintävaliokunta luotaa toimintaympäristön muutoksia ja sparraa SLU-toimistoa keskeisissä viestinnän linjauksissa. Valiokunta tukee asiantuntemuksellaan sitä, että liikuntajärjestöjen yhteinen vaikuttava viestintä kehittyy ja eri toimijoiden viestintä yhteisössä muotoutuu samaan suuntaan. Valiokunta sparraa SLU:n viestintästrategian valmistelua ja SLU:n brändin rakentamista.
Viestintävaliokuntaan halutaan laajapohjaista näkemystä ja asiantuntemusta muuttuvasta viestintäympäristöstä. Valiokunnan jäseniltä toivotaan näkemystä viestinnän strategisesta johtamisesta sekä myös erityisosaamista joiltain seuraavilta alueilta: yhteiskunnallinen vaikuttaminen, brändin rakentaminen, kansallinen ja kansainvälinen muuttuva mediakenttä, markkinointi, yhteisöviestintä ja liikuntajärjestöjen tarvitsemat viestintäpalvelut.
Kokoonpano:
Puheenjohtaja Kirsti Partanen ja jäsenet Mikko Vanni, Jyrki Kemppainen, Jari Kinnunen, Ilkka Vuori, Mika Noronen, Hanna Iiskola-Kesonen, Hanna Kosonen, Stina Heikkilä, Heikki Virkkunen ja Susanna Sokka.

Lisätietoja viestintävaliokunnasta antaa valiokunnan esittelijä, viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma, puh. 0400 770 949, eila.ruuskanen-himma@slu.fi.

Jäsen- ja seurapalveluvaliokunta

SLU ry strategian 2020 yksi valinta on kehittäminen ja palvelu. SLU on luvannut ottaa aikaisempaa selvemmin vastuuta liikuntajärjestöjen palveluiden kehittämisestä. Jäsen- ja seurapalveluvaliokunta tukee SLU ry:n käytännön työtä SLU:n omien palvelujen kehittämisessä sekä SLU yhteisön yhteisten palvelujen kehitystyössä eli yhden luukun idean eteenpäin viennissä. Käytännönläheinen valiokunta hakee liikuntajärjestöjen palvelutoiminnan asiantuntijoita.

Kokoonpano:
Puheenjohtaja Jorma Hyytiä ja jäsenet  Nina Kaipio, Hanna Kanasuo, Mervi Kilpikoski, Juha Saurama, Sakari Pusenius, Eerika Laalo-Häikiö, Henri Alho, Kari Ekman, Manu Kangaspunta, Timo Virolainen ja Lasse Saari.
                                             

Lisätietoja jäsen- ja seurapalveluvaliokunnasta antavat valiokunnan esittelijät, järjestöpalvelujohtaja Rainer Anttila, puh. 040-716 4900, rainer.anttila@slu.fi  ja kehityspäällikkö Sirpa Korkatti, puh. 044-276 7270, sirpa.korkatti@slu.fi 
 

Eettinen valiokunta

Eettisen valiokunnan tehtävänä on nostaa esille liikuntakulttuurin keskeisiä yhteiskuntavastuukysymyksiä. Valiokunta valmistelee hallitukselle kannanottoja liikuntakulttuurin eettisistä kysymyksistä. Eettisen valiokunnan työtä ohjaavat SLU –yhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet, joiden osa-alueet ovat 1) jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun, 2) vastuu kasvatuksesta, 3) terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen, 4) luonnon kunnioittaminen ja kestävään kehitykseen pyrkiminen sekä 5) avoimuus, demokraattisuus ja oikeudenmukaisuus.  Eettiseen valiokuntaan halutaan henkilöitä, joilla on näkemystä ja osaamista urheiluun liittyvistä eettisistä kysymyksistä sekä innostusta käydä niitä koskevaa keskustelua.
Kokoonpano:
Puheenjohtaja Timo Laitinen ja jäsenet Sirpa Makkonen,  Piia Korpi, Antti Kallio, Antti Peltoniemi, Pirjo Ruutu, Anu Rajajärvi,  Kalervo Ilmanen, Meri Löyttyniemi ja Hanna Vaininen.
Lisätietoja eettisestä valiokunnasta antaa valiokunnan esittelijä, pääsihteeri Teemu Japisson, SLU, puh. 0400 878 949, teemu.japisson@slu.fi.
 

Johtamisvaliokunta

Johtamisvaliokunnan muodostavat SLU:n puheenjohtajisto sekä pääsihteeri, eikä siihen haeta muita jäseniä.

Kokoonpano:
puheenjohtaja Timo Laitinen, Sirpa Paatero ja Kirsti Partanen.

Lisätietoja johtamisvaliokunnasta antaa valiokunnan esittelijä, pääsihteeri Teemu Japisson, SLU, puh. 0400 878 949, teemu.japisson@slu.fi

 

Lisätietoa ja sivun päivitykset: Satu Himberg